19.4.2014

Lopulta tärkeintä on nauttia matkasta

Olen viime aikoina miettinyt koiran treenaamista vähän tavallista syvällisemmin muutaman nettitekstin innoittamana ja vähän muutenkin. Osittainen syy näihin pohdintoihin on varmaan sekin, että tein päätöksiä ja irtisanoin agility-ryhmäpaikkamme. Tiistai-aksat oli varsinkin talvella kyllä eri kiva juttu ja monesti samassa yhteydessä tuli tehtyä tottistakin lämpöisessä hallissa. Valitettavasti koiran treenaukseen käytettävä aika on vain rajallista joten keväällä ja kesällä se tiistai-iltakin voidaan käyttää paremmin hyödyksi maastojen tai tottiksen treenaamiseen.

Toiset on vienyt sohvaperunoinnin uudelle tasolle :) Aatu <3
Toinen erittäin suuri syy päätökseen oli se, että aloin pelkäämään vauhdin vaan lisättyä agilityssä, että Kira satuttaa siellä itsensä. Toki ymmärrän että se sama riski on myös metsälenkeillä ja oikeastaan elämässä muutenkin, mutta koska agilityssä meillä ei ollut kisatavoitteita ja se on kuitenkin aika kuormittava laji koiran fysiikalle, oli se helppo jättää kalenterista pois ja toivoa että tälläkin ratkaisulla saan (ainakin pidempään) pidettyä itselläni ehjän koiran pk-lajien harrastamiseen. Ja muutenkin Kiran itselläni mahdollisimman pitkään! En voi edes kuvitella sitä tilannetta että kaikki tehty pohjatyö ja ilo harrastuslajeista loppuisi lyhyeen kun koiran fysiikka pettäisi.. :( En kestäisi jos Kira menee rikki..!


Sinne se istuu värin puolestakin kuin nenä päähän :)

Koska kyllä se vaan niin on, että kysytään sitten minulta tai koiralta niin kyllä me mielummin lähdetään sinne tottiskentälle hiomaan pieniä juttuja tai maastoon treenaamaan taitoja. Kira on metsässä niin elementissään ja iän myötä homma vaan aina paranee :) Tottikseen on löytynyt ihan uusi moottori ja koira joka haluaa tehdä kaiken minulle mieliksi. Minun ihana Kira <3 Kuinka mukavaa meillä nykyään onkaan harrastaa! Jokaisiin treneeihin on niin superhyvä mieli lähteä, vaikkei tietenkään kaikki aina sujukaan niin kuin Strömsössä. Mutta niinhän se on, että jos treeneissä tulee ongelma niin AINA saa katsoa peiliin ensimmäisenä..


Nykyään tuntuu että yleisesti koiraharrastuksessa on kova paine ja kiire tehdä tuloksia ja saada aikaan konkreettisia asioita. Me ollaan kohta käytetty kolme vuotta hyvien perusteiden luomiseen ja BH:kin on vielä tekemättä. Naurettavan hidasta touhua, voisi joku sanoa. :) Enkä voi sanoa ettenkö olisi epäillyt tätä tietä joskus matkalla itsekin (se kiire on muuten tarttuvaa mallia!) mutta onneksi silloin on tukena olleet ihanat treenikaverit <3 ja se usko tulevaan on aina löytynyt. Ja maltti on todella kannattanut, kuinka paljon taitavampia me ollaankaan kuin vaikka vuosi sitten! Ja kuinka paljon parempi suhde minulla onkaan tuohon koiraan kuin vuosi tai kaksi sitten. Meistä on kasvanut jotenkin ihan uudella tavalla tiimi. :)

Vappuna 2012


Ystäväpiirin h*etin huono tuuri on laittanut todella tajuamaan, ettei koiran terveys ole itsestään selvää eikä se myöskään ole välttämättä ikuista. Mikä tahansa päivä voi olla se, että meidän harrastusura loppuu tähän, mutta tuo koira on silti semmoinen persoona että sen haluaisin pitää ikuisesti. Se minua seuraava varjo ja paimen, joka on aina mukana kaikessa, sellaisen halusin ja sellaisen sain. Mielettömän rakas Kira! <3 Ja eikös se ole tärkeintä. Siis se, että voin sanoa, että oli matkan mitta mikä tahansa, niin se oli tosi hieno matka ja hitto että me tykättiin toisistamme niin paljon! Nautittiin joka hetkestä täysillä. :) 

2 kommenttia:

  1. Mä oon sortunu tohon ajatukseen, että ois jotenki kiire edetä ja kaks vuotiaana pitäs väh. olla käytynä se BH.. Mä tykkään mun koirasta ihan älyttömästi ja haluan kokea sen kans niin paljon, ennen ku tapahtuu jotain kuraa, koska ihan varmasti jotain tapahtuu, ku kaikki tähän mennessä on menny niin tasaseen tahtia eteenpäi tai ilman sen suurempia ongelmia. Mä oon menossa ekaan tokokokeeseen, mutta sen jälkeen aattelin viheltää pelin poikki ja nauttia siitä harrastamisesta ja sysätä tulostavottelua hieman myöhemmäks, kyllähän sitä ehtii! Tai jos koira nyt oikein mallikkaasti siellä kokeessa toimii, eikä ole sen suurempia ongelmia, niin joo TK1 hakemaan, mutta uskon, että meillä tässä tokon/tottiksen puitteissa on vielä taukoa tulossa ja se, että kentällä käydään vähä hulluttelemassa tottiksia, eikä aina mennä niin verenmaku suussa :D

    VastaaPoista
  2. Eihän nopeasti etenemisessä ole sikäli mitään pahaa jos koira on jo valmis ja tulosta vaan tulee nopsaan. Koirat on niin erilaisia tässä asiassa! Lähinnä mietityttää se kiire esim. justiin vaikka tuon BH:n kohdalla silloin kun koira ei vielä ole valmis ja kokeeseen mennään vähän niin kuin kokeilemaan että jos se menisi jo läpi. Yleensä silloin koira ei todellakaan ole sinne varsinaisiin pk-kokeisiinkaan valmis joten mikä kiire? Itse BH-titteli ei vielä tee koiraa sen valmiimmaksi suuntaan tai toiseen :) Eikä sen pitäisi minusta olla semmoinen saavutus, minkä arvo riippuu jotenkin siitä että kuinka nuorena se on tehty. Yksi kokenut harrastaja kertoi aikanaan, että oli hitaasti kypsyvän koiransa kanssa tehnyt BH:n "vasta" 3-vuotiaana ja 5-vuotiaana koira olikin sitten jo valio hausta :)

    VastaaPoista