13.6.2009

Aatun MH-luonnekuvaus 13.6.2009

Mielenkiinnolla lähdettiin ajelemaan MH-luonnekuvausta varten Maaningalle. Aatu on tietysti jo vanhempi kuin mitä luonnekuvauksen suorittamiseen suositellaan koiran olevan ja siksi osa reaktioista oli varmasti osittain erilaisia, kuin mitä ne olisivat olleet koiran ollessa nuorempi. Aika lailla odotusten mukaan Aatu reagoi, ihan tunnistin koirani kyllä tuosta kuvauksesta, mutta kyllä se myös yllätti olemalla paikkapaikoin rohkeampi kuin mitä luulin sen olevan. Luonnekuvaajina toimivat Marina Bast ja Jorma Kerkkä.

1a Kontakti, tervehtiminen
3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä

1b Kontakti, yhteistyö
1 Ei lähde vieraan mukaan

1c Kontakti, käsittely
1 Torjuu murisemalla ja /tai yrittää purra

- Aatu ei reagoinut mitenkään kun kättelin tj:tä, mutta tämän lähtiessä viemään Aatu minusta poispäin se löi jarrut päälle ja kun pääsi palaamaan luokseni, yritti hyppimällä hakea minusta kovasti tukea.Kun tj yritti tämän jälkeen tutkia Aatua, se väisti murinalla ja käsittely keskeytettiin siihen.

2a Leikki 1, leikkihalu
3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy vähitellen

2b Leikki 1, tarttuminen
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla

2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
4 Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes TJ irrottaa
- Mielelläänhän Aatu patukalla leikkii!


3a Takaa-ajo
ensimmäinen kerta 1 ei aloita
toinen kerta 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille


3b Tarttuminen
ensimmäinen kerta 1 ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään
toinen kerta 2 Ei tartu, nuuskii saalista


- Tässä uskon että näkyi se, kun Aatun kanssa ollaan harjoiteltu niin paljon kontaktia. Kun se toisella kerralla lähti saaliin perään, se palasi sieltä perusasentoon viereeni. En tiedä olisiko se lähtenyt vieheen perään heti, jos koira olisi esimerkiksi ollutkin oikealla puolellani. Mene ja tiedä?!

4 Aktiviteettitaso
3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
 - Luulin että koira olisi ihan levoton ja piippaisi jne. mutta koska oltiin puskassa se 3 minuuttia, se käytti hetken hyödyksi ja söi koko tauon ajan heinää..

5a Etäleikki, kiinostus
2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
5b Etäleikki, uhka/aggressio
1 Ei osoita uhkauselkeitä
5c Etäleikki, uteliaisuus
1 Ei saavu avustajan luo

5d Etäleikki, leikkihalu
1 Ei osoita kiinnostusta

5e Etäleikki, yhteistyö
1 Ei osoita kiinnostusta

- Aatu katseli avustajaa ja yritti ottaa minuun kontaktia. Kun en sanonut mitään, se piippasi hetken ja kävi sitten maahan viereeni katsellen avustajaa.

6a Yllätys, pelko
2 Kyykistyy ja pysähtyy

6b Yllätys, puolustus/aggressio
2 Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä

6c Yllätys, uteliaisuus
2 Menee haalarin luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d  Yllätys, jäljellejäävä pelko
1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelu tai väistämistä

6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
1 Ei osoita kiinnostusta haalariin

- Tässä kohtaa yllätyin siitä, miten rohkea Aatu oli. Haalarin lävähtäminen eteen sai tosiaan aikaiseksi vain pienen niiauksen ja sen jälkeen se alkoi takanani haukkua paukuttaa haalareille. Uskalsi tulla niitä katsomaan ja haistamaan kun kyykyssä pyysin ja kun lähdettiin uudestaan kävelemään haalareiden ohi, Aatu meni niiden vierestä eikä osoittanut yhtään pelkäävänsä haalareita.

7a Ääniherkkyys, pelko
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
7b Ääniherkkyys, uteliaisuus
4Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin

7c Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko
1 Ei minkäänlaisialiikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä

7d Ääniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus
3 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh kahdella ohituskerralla
- Tässä Aatu selvästi haki minusta sen tuen ja turvan ja uskalsi kanssani mennä laitteen ohi, vaikka tätä jännittikin vähän enemmän kuin haalareita.

8a Aaveet, puolustus/aggressio
3 Osoittaa useita uhkauselkeitä

8b
Aaveet, tarkkaavaisuus
3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolte ajasta tai kokoajan toista
8c Aaveet, pelko
1 On ohjaajan edessä tai sivulla

8d Aaveet, uteliaisuus
2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa

8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen
4 Ottaa itse kontaktia avustajaan

- Aaveiden kohdalla tuli se toinen yllätys. Arvasinkin että Aatu haukkua paukuttaa edessäni mokomille möröille, tosin mitä lähemmäs ne tulivat, sitä lähemmäksi Aatukin minua siirtyi. Kun koiran sai päästää irti ja menin itse juttelemaan kummituksille, Aatukin uskalsi tulla niitä haistamaan. Tämä yllätti vähän, olin ajatellut että se jää paljon epäilevämmäksi, mutta kun aaveilta otettiin huput pois, ne eivät enää Aatun mielestä olleet mikään juttu.

9a Leikki 2, leikkihalu
3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee

9b Leikki 2, tarttuminen
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
- Tämä oli kopion tesin alusta, ei mitään uutta

10 Ampuminen
1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön
- Aatu on siis tosiaan täysin laukaisuvarma, hieno juttu!

Aatu läähätteli kuvauksen aikana ja sen jälkeen aika paljon, tosin oli kyllä kuuma päiväkin mutta varmasti stressi oli osasyy läähättelyyn. Mielellään kuitenkin leikki vielä lopussa ja vaikutti ihan palautuvan hyvin. Eipä tuo taida todellakaan niin herkkis ollakaan, kuin mitä olen luullut! Rohkea poika. Kuvauksessa näkyy tosi selkeästi tuo Aatun terävyys, mikä arkielämässä aina välillä meinaa vähän tuottaa harmia.. Luonnetestiin uskalletaan kuitenkin tämän perusteella mennä ja koin luonnekuvauksen tosi hyödylliseksi, uutta tietoa tuli omasta koirasta! :)

8.5.2009

Jahas, miksei kukaan päivitä meidän blogia?

Yritin sitkeesti liittää kuvaa Aatun synttäriviestiin 3-vee äijästä, mutta blogi ei siihen tosiaan näköjään suostu, joten eipä auta! :(

Me on treenailtu Aatun kanssa silloin tällöin vaikkei kukaan tänne olekaan mitään raportoinut ;) Toko-kurssi saatiin kunnialla (?) päätökseen ja nyt on itsekseenkin treenailtu vähäsen kotona, pihassa ja kentälläkin. Tilannekatsauksen paikka siis:
Paikallamakuu
Tätä ollaan kentällä treenattu nyt niin, että palkkaan Aatua melkeinpä kokoajan. Jos jättää pidemmän ajan palkkaamatta, alkaa kuulua tuttu pii-pii-piip.. Kotona sisällä tämä sujuu, yleensä jätän palkan (nakinpala tai frolic) vähän matkan päähän Aatun eteen ja menen itse piiloon. Aikaa en ole mitannut mutta hyvin se pysyy siellä hiljaa useamman minuutinkin! Eli toivoa on. :) Nyt pitää vaan vaihdella palkkaa, aina Aatun ei tarvitse sitä edes nähdä. Ja sitten pikkuhiljaa siirtämään hommaa pihalle. Ei muuta kuin kesäkelillä ulos vaan treenaileen.
Seuraaminen
Varsinkin kurssin viimeisellä kerralla tämä sujui vallan mahtavasti! Hiljaa ja kuitenkin tosi hyvässä kontaktissa innokkaasti. Hieno juttu! Ainolta saatiin hyvä vinkki lyhentää askelia ennen käännöstä, tosiaan auttoi käännöksiin tuo. Tämä liike kun saadaan muteksi jatkossakin, niin se on aikas hyvä siinä! :)
Liikkeestä maahanmeno
Tämä sujuu!
Luoksetulo
Vähän on tätä treenailtu patukkapalkalla, täytyy jatkossa kokeilla nameilla myös. Eli aika kesken on tämä vielä..
Liikkeestä seisominen
Tässä ainoa ongelma on se, että olen palkannut Aatua hieman väärin, kun palkka on ollut kädessä jo koiran ohi kävellessäni ja muutamia kertoja Aatu onkin sitten kääntynyt paikaltaan mukaani kun olen kävellyt ohi. Palkkaus kohdilleen ja toistoja, aika hyvällä mallilla kuitenkin.
Nouto
alkoi sujumaan kun lakkasin hakkaamasta päätä seinään ja käänsin palautuksen tulemaan suoraan sivulle. Ja kahdella toistolla koira osaa homman! ;) Eli tämä hyvällä mallilla!
Kauko-ohjaus
Kauko-ohjaukset aloitettiin Aatun kanssa ihan alusta, treenataan nyt vasta sisällä sitta-käskyllä maasta istumaan siirtymistä ilman että koira siirtyy mihinkään suuntaan. Tie tottelevaisuusvalioksi-kirjan opit käytössä, mennään nyt rauhassa eteenpäin.
Hyppy
Tätä on harjoiteltu paloissa ja liike alkaa suurinpiirtein sujumaan. Tarvitsee vielä treenata enemmän istumista esteen takana, että saa sen nopeaksi ja varmaksi.

Treeniä ja lisää treeniä se vaan vaatisi. Ja vähän suunnitelmallisempaa etenemistä kanssa. ;)

17.4.2009

Onnea Aatu 3 vuotta!

Äitin pieni koira alkaa olla aikalailla aikuinen..! Tänään tulee herralle ikää kokonaiset 3 vuotta, niin nopeasti menee aika! Onnea muruselle kovasti! <3 Syntymäpäiviä ei ole vietetty kovin erikoisesti, kakun päivänsankari toki söi. :)

31.3.2009

Ilon kautta

... otettiin tämän illan treeni. Eilinen toko-kurssi meni ihan pipariksi (tai siis pii-pii-piipittämiseksi) joten nyt käytiin Aatun kanssa kahdestaan kentällä ottamassa ihan helppoja juttuja. Tehtiin paikallaan kääntymisiä vähän ja seuraamista myös vähän. Hiljaista oli, ei piipityksiä. Hyvä juttu! Sitten tehtiin lopuksi luoksetuloa Ainon neuvojen mukaan niin, että kahdesti pelkästään heitin patukan Aatulle, kolmannella kerralla heilautin kättä ja sen jälkeen patukan ja viimeisen kerran vielä lensi patukka ja sen jälkeen kovasti leikitystä patukalla. Ihan heti ei Aatu tajunnut pysähtyä, katseli vaan vähän taakseen että joko se patukka lensi. Lisää harjoituksia vaan, niin kyllä se siitä. Patukkaleikeistä kuumui sen verran, että kerran piippasi hyvin vähän kun jätin sen paikalle. Kokonaisuudessaan siis tosi hyvin!
Jatketaan helpohkoja, lyhyitä ja kivoja treenejä usein ja katsotaan mitä tapahtuu.

25.3.2009

Treeniä lomaviikolla

Aatun ohjaaja lomailee, joten tällä viikolla on sitten vähän otettu ryhtiliikettä tuohon treenaamiseen. Maanantaina meillä alkoi tokokurssi Jyväskylässä. Hyviä neuvoja tuli taas ja intoa lisää. :) Aatulle tuntui olevan taas yllättävän vaikeaa olla samalla kentällä lähellä muita koiria.
No, sitä käytiin harjoittelemassa taas eilen uudestaan kotikentällä Talan ja Jiron kanssa, mutta nämä pojat on vissiin sen verran tuttuja jo, ettei niille kannattanut murrailla. Vinkumista esiintyy vieläkin, mutta huomattavasti vähemmän kuin ennen! Olen nyt yrittänyt olla tosi tarkkana etten vaan mitenkään palkkaisi Aatua metelöinnistä toiminnalla mutta suht haastavaahan tuo on. Paikallamakuu suoritettiin niin että Aatu sai syödä nakkia melkeinpä kokojan mutta nyt se makailikin tyytyväisenä ja hiljaa. :) Pitkä matka on vielä edessä avon paikallamakuuseen, että olen 3 minuuttia piilossa koiralta, mutta edistystä sentään tämäkin. Lopuksi tehtiin Aatun kanssa 2 luoksetuloa, joista toisella kerralla se jo todellakin pysähtyi tosi nopeasti. Mahtavaa! Huomasin säännöistä, ettei kokeessa saa käyttää molempia, sekä ääni- että käsimerkkiä niinkuin olen jostain syystä luullut. Joten nyt täytyy miettiä kumpi tiputetaan liikkeestä pois. Jotenkin epäilisin hieman että käsimerkki toimii paremmin kuin käsky itsessään, mutta katsotaan.

Kauko-ohjaukset toimii takapalkalla hyvin! Aatu tekee siirtymiset paikallaan kun tietää että takana on nakkia. Eli todella nopeaa edistymistä tässäkin. Kotona otettiin vielä illalla muutama noutoharjoitus, ja se onkin Aatulle tuttua huttua. ;) Pikkuhiljaa uskallan jo lähteä ketjuttamaan liikettä ihan oikeasta noutamisesta asti. Nyt kun olen vienyt kapulan paikalleen ja sitten antanut Aatulle "tuo"-käskyn, se tahtoo jäädä empimään että saakohan kapulan luo varmasti mennä. Kun sitten uskaltaa lähteä, ottaa kyllä kapulan oikein suuhun ja palauttaa hyvin. Ajattelin että siirretään tuon vaiheen treenaus pihalle niin että saan heitettyä kapulan kunnolla Aatun nähden ja sitten antaa heti perään käskyn, kun se olisi kapulan perään innolla menossa. Ehkäpä tällä saadaan lisää vauhtia ja varmuutta hommaan!

Me jatketaan kotona uusien liikkeitten hiomista ja kentällä hiljaa olemisen opettelua, jossain vaiheessa kun saa kaiken pakettiin, niin avot, se on siinä. Nyt lähdetään nauttimaan aurinkoisesta talvipäivästä jäälle!

12.3.2009

Tokoilun herättelyä taas

Aatun toko-harrastus on ollut vähän jäissä ohjaajan motivoitumisogelmien vuoksi, mutta nyt on mietitty taas uutta toimintasuunnitelmaa uusien liikkeitten opettelua varten ja ostettu iso paketti lihapullia koiraa varten. :) Toko-kurssihan alkaa 23.3. mutta sitä ennenkin keretään tässä treenailemaan paljon lyhyitä hyviä tehotreenejä!

Avo-luokassahan edessä ovat seuraavat liikkeet:
Paikallamakuu
- Aika 3 min. ja lisäksi ohjaajat menevät piiloon. Tulee olemaan haastava opeteltava meille, kun paikallamakuu ei tähänkään asti ole ollut mikään hiljainen. Meidän varmaan pitää paikallamakuuta lähteä opettelemaan pienissä pätkissä ihan alusta ja harjoitella ensin yksin kotona, sitten pihassa ja sitten kentällä ja viimeksi kentällä muiden kanssa sitä että ohjaaja menee piiloon. Pitkä tie kyllä edessä! Mutta toisaalta Aatu pysyy kyllä maassa, jotain positiivista kuitenkin.
Seuraaminen
- Taluttimetta. Seuraaminen on meillä nyt aika lailla hukassa, olen itse onnistunut sen pilaamaan vähällä palkalla, junnaamalla ja ihan kaikella mahdollisella. Pienillä toistoilla lähdetään nyt sitä hakemaan uudestaan muun tekemisen ohella.
Liikkeestä maahanmeno
- Muuten sama liike kuin alossa mutta nyt ohjaaja palaa ensin koiran taakse ja siitä vasta koiran viereen. Tätä treenaillaan nyt kokoajan, onneksi maahanmeno on Aatulle tosi vahva liike joten helppo vahvistaa siihen vain lisäksi se ettei ohjaaja palaakaan heti viereen vaan voi kävellä missä sattuu. Tarpeeksi rauhassa kun yleistetään tämä kentälle muiden koirien keskellekin, niin toivottavasti vältytään ei toivotulta vinkumis-ongelmalta tähän liikkeeseen..
Luoksetulo
- Luoksetulomatkan keskivaiheilla koiran pitää pysähtyä seisomaan merkin kohdalla ja uudella käskyllä tulla siitä luo. Tätä on jo Aatun kanssa helpotetusti treenattu pihalla ja sisällä muutaman kerran niin, että käsiliikkeellä ja seisomiskäskyllä "oota" olen pysäyttänyt sen ja samalla heittänyt lelun sen taakse. Pikkuhiljaa viedään liikettä valmiiksi.
Liikkeestä seisominen
- Muuten sama liike kuin ennen mutta nyt ohjaaja palaa ensin koiran taakse ja siitä vasta koiran viereen. Seisomisessa varmasti vaikeampi liike kuin maassa olevan koiran kanssa, mutta eiköhän tuokin pikkuhiljaa saada varmaksi.
Nouto
- Ohjaaja heittää kapulan ja koira hakee sen. Helppoa  ;) Aatu rakastaa kapulaa! Mutta Aatu ei osaa hakea kapulaa ja tuoda sitä suoraan ohjaajan eteen.. Tätä on harjoiteltu tosi pienissä pätkissä paljon ja treeni jatkuu. Toinen vaihtoehto on että Aatu tuo kapulan suoraan sivulle, mutta koska edelleen vähän elättelen toiveita että pääsisimme joskus pk-kisoihin, yritän nyt ensin tuota suoraan eteen tuomista treenata varmaksi.
Kauko-ohjaus
- Istu-maahan-liikkeitten vaihtelua ohjaajan merkkien mukaan. Muuten helpohko liike Aatulle, mutta siirtymisissä tahtoo hieman liikkua eteenpäin. Täytyy varovasta takapalkalla kokeilla saada koira pysymään paremmin paikallaan.
Hyppy
- Nyt koiran kuuluisi istua esteen taakse sen hypättyään ja toisella käskyllä hypätä takaisin päin uudestaan. Tätä ei juuri ole ehditty vielä treenailla eikä miettiä, mutta onneksi Aatusta hyppääminen on kivaa, joten eiköhän tuo jotenkin onnistu opettaa.
Näillä yritetään nyt päästä alkuun ennen tokoilu-kurssia. Jospa se tästä taas! Tärkein tavoite olisi nyt treenata vähän kerrallaan usein, niin että koiralla on kivaa, mutta että se pysyy kuitenkin järkevässä vietissä eikä kuumu kohtuuttomasti. Palkkana ajattelin patukkaleikin ja nameilla kädestä palkkaamisen lisäksi ottaa nyt maasta alustalta nameilla palkkaamisen.

1.3.2009

Kevättä rinnassa

..Aatulla nimittäin! Hieman ovat pistäneet tyttöjen hajut ulkona pojan pään sekaisin ja hormonit hyrräämään. Pahimmillaan tilanne oli viime viikolla se ettei koiralla tahtonut olla ulkona korvia ollenkaan ja sisällä se vaan pyysi pihalle kokoajan. Tilanne on nyt onneksi hieman rauhoittunut ja Aatukin taas kuulee jotain. :)

Treenailtu ei olla pahemmin toistaiseksi, lähinnä vaan lenkkeilty. En ole vielä varma, mihin suuntaan lähden meidän treenaamista viemään. Luulen, että Aatu metelöi kokeissa, koska se kuumuu niin paljon siitä ettei saa palkkaa ja osittain ehkä minun jännittämisestänikin. Eli joku on meidän palkkauksessa mennyt pieleen treeni-vaiheessa..  Nyt kun vielä keksitään, että miten tästä tilannetta lähdetään viemään eteenpäin. Tämän kuun lopulla meillä alkaakin toko-kurssi, joten katsotaan jos sieltä saataisiin apua tilanteeseen.

Sen kummempaa ei meille tällä hetkellä, talvilomaa ja kevättä odotellessa!

15.2.2009

Tokokoe Pieksämäki 14.2.2009, Aatusta TK1!

Noniin, pitkästä aikaa päivitystä taas blogiin! Koska meille on jätetty palautetta ja koeraporttiakin pyydelty, niin tässä tulee nyt sitten. :)

Eilen käytiin tosiaan Aatun kanssa tokoilemassa Pieksämäellä mielessä se TK1-koulari. Meillä alkaa maaliskuussa toko-kurssi jossa ajattelin keskittyä jo sitten avo-liikkeitten hiomiseen mielummin. Ja tulihan se viimeinen I-tulos nyt sitten! :)
Tässä arvostelu, tuomarina toimi Kaisa Poutanen.

Luoksepäästävyys: 7
Tätä ei varmaan tarvitse paljoa selitellä.. Pienet purinat Aatu tarjoili taas tuomarille valitettavasti. Onneksi nyt seuraavassa luokassa tätä liikettä ei enää ole! On ollut meille vaikein liike koko alo-luokassa.

Paikalla makaaminen: 10
Piipitystä kuului, mutta ilmeisesti ei tuomarin mielestä häiritsevästi.

Seuraaminen kytkettynä: 7,5
Aatu seurasi tosi huonosti! Kaikki energia taisi mennä soololaulantaan. :(

Seuraaminen taluttimetta: 8
Hieman paremmin keskittyi, mutta eipä ollut kyllä meidän parhaimmistoa tämä seuraaminen. Ja piippasi.

Liikkeestä maahanmeno: 8,5
Valmistelevalla osuudella liikaa meteliä ja taisi seuraamisessa hieman edistääkin.

Luoksetulo: 8,5
Ok, pistevähennys tuli metelistä.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8,5
Aatu jäi kummalliseen asentoon seisomaaan, mutta pysähtyi siis kuitenkin eikä istunut. Piippasi..

Estehyppy: 8
Aatu hieman ennakoi kun kävelin sen luo hyppäämisen jälkeen, tästä pistevähennys. Muuten ok vinkumista lukuunottamatta.

Kokonaisvaikutus: 7
Vinkuminen liikkeitten aikana laski tätä. Tuomari kommentoi, että olisi halunnut saman suorituksen mykkäfilminä, kiitos. Minä myös olisin halunnut! :(

Pisteet yht. 166,5 I-tulos ja TK1. HUH ja jipii!! :)
Olisi ollut tietysti kivempi napata se viimeinen I-tulos ja koulari mahtavilla pisteillä ja tosi hienolla suorituksella, mutta koe meni nyt näin ja olen iloinen tuosta tunnuksesta. Nyt voidaan keskittyä uusiin haasteisiin eikä esim. tuon luoksepäästävyyden kanssa tarvitse enää takuta. AVOn kokeisiin meillä on vielä matkaa, nyt otetaan reilusti takapakkia ja lähdetään rakentamaan tuota tekemistä alusta että saadaan tuo vinkuminen ja seuraaminen kuntoon. Mutta kukapa on sanonut että tää helppoa oliskaan?!