17.4.2012

Voihan teini-ikä!

Se pöllöilee ihan omiaan lenkillä. Säpsyy outoja asioita, säpsyy jopa ihmisiä (!) välillä ja on ihan omissa hajumaailmoissaan. Treeneissä on välillä ihan pihalla ja puuhaa omiaan. Jos joutuu tekemisiin puuttumaan ja huomauttamaan että hei, maa kutsuu tyyppiä niin se otetaan tosi raskaasti ja korvat on läntässä pitkän aikaa kun mamma on IHAN kamala. Toisten koirien ohituksessa huomaan välillä omistavani piikkisika-mallisen malinoissin. Yksi päivä se oli lainannut hiuslakkaani ja valitettavasti käyttänyt koko purkin kerralla.. ;) Jeps, se on tuo meidän teinikoira jolla lienee nyt oikeastikin murkkuikä alkanut. Juoksuja odotellessa, ihme jos ei kohta ala kun tuommoista hormoonimyrskyä pukkaa..!

Näissä tunnelmissa lähdin aika nöyrällä asenteella kevään viimeiselle Giramin-hallipäivälle ;) Edellisissä treeneissä Kiralta oli tosiaan hävinnyt mm. istuminen kokonaan..! Hallipäivä sujui kuitenkin aika voittaja-fiiliksissä koska koira olikin oma ihana itsensä ja keskittyi satasella minun kanssa treenaamiseen. <3 Jääviä liikkeitä en kuitenkaan halunnut ottaa edellistreeniin viitaten mutta niin me tehtiin nekin Miian patistuksella. Eikä siinä mitään, Kirahan teki kaikki ihan justiin niinkuin on opetettu, ei mitään ongelmia. Tätä se elämä narttu-koiran kanssa sitten näemmä on! :D On nyt kuitenkin sanottava että tuo treeneissä häröily oli näemmä toistaiseksi ainakin hyvin ohimenevä vaihe. Nyt taas koira toimii oikein mukavasti ja ilohan sen kanssa on treenailla! Agilityynkin tuli vain uutta intoa kun jouduttiin pitämään muutama viikko taukoa päällekkäisten semmojen vuoksi. 

Aatun treenailuilme :)
Koirat kävi 6.4. hierojalla, Kira nyt siis ensimmäistä kertaa ja ihan hyvin meni. Hierojan mielestä Kira on oikein tasapainoinen rakenteeltaan ja ikäisekseen lihaksisto on jo oikein mukavasti kehittynyt. Mitään hälyttäviä jumeja ei löytynyt kummaltakaan koiralta, pientä lihasjäykkyyttä vain. Hieno juttu! :) Seuraava käynti lienee edessä loppukesän puolella mikäli oireita jumeista ei ilmene ennen sitä. 

Treeneissä on viime viikkojen aikana keskitytty Aatun kanssa tunnariin ja kaukoihin sekä ruutuun. Tunnarissa on vielä parantamista, joskin nyt homma alkaa jo sujua. Aatun mielentilan vaan toivoisin rauhallisemmaksi. Kaukoissa on edelleen tekemistä mutta edistystä on tapahtunut. Kyllä se tästä! Ruudun osalta Aatu alkaa jo olla aika pro ja sen lisäksi onkin alettu opetella merkkiä. :) Isolla kysymysmerkillä voittaja-luokan starttaus syksyllä?!? 


Kira on kanssa treenaillut kaukoja ja sen tekniikka on kyllä istu-maahan-istu-vaihtoihin ihan valmis. Varmaan saan pilattua sen vielä jossain vaiheessa, joten ei vielä riemuita :D Lisää tokotreenausta Kiran kanssa luvassa tulevana viikonloppuna belgien tokoleirillä, odotan innolla! :)

Aatu 6 vuotta!

Aatu täytti 7.4. kokonaiset 6 vuotta, paljon ONNEA ja pitkää ikää Aatuselle ! <3 Syntymäpäiviä Aatu juhlisti kakun ja lahjan kera ;)


Kakut taitaa vaan parantua vuosi vuodelta, tänä vuonna Aatulla oli 2-kerroksinen täytekakku!

Täällä ollaan, uudessa blogissa!

Hieman on hiljaiseloa meidän treeniblogi viettänyt kun vuodatuksen kanssa oli isompiakin ongelmia ja lopulta päätin siirtää koko blogin jo muualle. Mutta täällä ollaan siis ja pikkuhiljaa lisäilen blogiin sisältöä sitä mukaa kun ehdin. :)

Vanhat jutut löytyy ainakin toistaiseksi myös vanhasta paikasta eli  http://www.koiruus.vuodatus.net/ mutta yritän siirrellä niitä myös tänne talteen.