Se
alkaa olla pikkuhiljaa taas syksy! Kesälomat on pidetty niin töiden
kuin koiratreenienkin osalta ja pikkuhiljaa koitetaan palailla
normaaliin arkirytmiin. Aatun kanssa päästään nyt tutustumaan uusiin
lenkkimaastoihinkin viime viikkoisen muuton seurauksena. Mahtava tuuri
sinänsä, että ihan uuden asunnon nurkilta löytyy iso hiekkakenttä meille
iltatreenipaikaksi. :) Nyt ei ainakaan voi enää vedota treenin
puuteeseen sillä, ettei ole ollut aikaa käydä kentällä... Eilen illalla
käytiin ottamassa vähän ihan perustottisliikkeitä vesisateessa ja siitä
jäi itselleni kyllä todella hyvä mieli! Koira teki hienoti ja tarkasti
ja vielä mielettömällä innolla liikkeet, joten nyt ei muuta kuin
takaisin treenaamaan että päästään jossain vaiheessa aloittelemaan sitä
tokon alokas-luokkaa.
Agilitya
ollaan treenattu nyt kerran viikkoon ja jatkossa kahdesti viikkoon taas
Kaisan uuden kurssin ajan. Viime aikoina ongelmana on edelleen ollut
Aatun karkailu radalla sekä lisäksi uutena ongelmana hermostuminen
kentällä. Koira on siis todella paineistunut ja hermostunut kentällä ja
ahdistuu muiden koirien sekä kouluttajan läsnäolosta. Tiistaina treenit
sujuivat kuitenkin hyvin omaa sähläystäni lukuunottamatta. Otimme
omatoimisesti Aatun kanssa aita-putki-aita sarjaa, joka sujui muuten
oikein mallikkaasti, mutta koira tahtoi vähän kiihtyä turhan paljon
patukalla palkkaamisesta ja varastaa lähdössä. Joka tapauksessa olin
erittäin tyytyväinen siihen, että pystyin lähettämään Aatun putkesta
aidalle itsestäni poispäin muita koiria kohti, ja homma sujui hienosti!
:) Varsinaisella radalla rengas meinasi jälleen olla Aatun (tai ehkä
ohjaajan?) mielestä hankala ja siitä syystä koira meinasi turhautua ja
hävitä paikalta kesken radan. Tämä ei ollut siis se hieno juttu, vaan
se, että se tuli välittömästi käskystä luokseni! Loistavaa, meidän
naksuttelu-treenit on näköjään tuottanut ainakin jotain tulosta!
Selkeästi
näissä treeneissä Aatu oli huomattavasti rentoutuneempi kuin viime
viikolla. Siis kiihtynythän se oli ja radalle innoissaan menossa, mutta
nyt muut koirat eivät tuntuneet ahdistavan, paitsi jos ihan iholle
tulivat. Kyllä olin ylpeä tuosta koirasta kun se teki hienoa rataa,
todella palkitsevaa saada välillä onnistumisia. Oma ohjaamiseni
agi-radalla vaatisi kyllä hieman työtä, ettei koira sen vuoksi turhaudu
ja hermostu. Anu on ohjannut meitä JATin treeneissä tähän asti ja hänen
kanssaan pohdimme, että ilmeisesti tuo radalta karkailu on voinut saada
alkunsa siitä, että Aatun kanssa on tehty liian pitkiä ratoja, jotka se
on kokenut liian vaikeiksi, kenties omassa ohjauksessanikin on saattanut
olla huomautettavaa tässä kohti... Tavallaan Aatu on sitten
paineistunut/ turhautunut ja lähtenyt purkamaan sitä muille koirille
räyhäämällä, koska se on kovin epävarma itsestään muiden koirien
lähettyvillä. Myöhemmin tästä on kehittynyt Aatulle tapa ja se on
karannut aina vain helpommin luotani. Tässä on näkynyt myös se, ettei
meillä ole ollut luoksetulo hallussa eikä Aatu ole ollut minulla täysin
hanskassa. Luulen, että epävarmuus muita koiria kohtaan on vaan
lisääntynyt siitä, että sille on huudettu kun se on karannut muiden
koirien luo ja niinpä se nyt on ollut niin hermostunut muista koirista
kentällä. Kurja oravanpyörä siis! :(
Naksuttelu
on auttanut meitä hurjasti myös siinä, että Aatu pitää nykyään minuun
parempaa (joskaan ei vielä aivan tarpeeksi hyvää, mutta parempaa
kuitenkin) kontaktia ja selvästi meidän koira-omistaja-suhde on taas
parempi kuin välillä tuossa kesällä. Voi olla, ettei meidän vaikeaa
vaihetta yhtään auttanut se, että harrastukset oli tauolla ja kun koiran
kanssa oli jaksaminen ja hermot kireällä, ei tehnyt mieli omatoimisesti
tehdä yhtään mitään ylimääräistä sen kanssa. Nyt tuntuu onneksi
kuitenkin siltä, että on ilo omistaa tuo koira ja siitä on ilo tehdä
hommia minulle. :) Eli valoa murkkuikä-tunnelin päässä siis!
Merkillistä
kyllä, viime aikoina olen miettinyt paljon asioita tuon koiran suhteen
ja todennut, että suuressa osassa tilanteita tiedän, miten minun
kuuluisi toimia ja reagoida, jotta koira voisi toimia oikein ja oppisi
myös jatkoa varten, että miten vastaavissa tilanteissa toivon sen
toimivan, mutta siitä huolimatta olen toiminut itse toisin? Miksi? Miksi
olen rankaissut koiraa, vaikka tiedän ettei se tuo mitään apua pidemmän
päälle ja toiminut näin itse aivan väärin. Se ei varmasti ole auttanut
muille koirille räyhäämiseen, ei ihmisille haukkumiseen eikä
agilitykentällä hermostumiseenkaan. Liekö sitten pääsyynä laiskuus
(kuvittelee pääsevänsä helpommalla), tietynlainen ympäristön paine vai
vain oma jaksamisen puute (ei ole jaksanut puuttua asiaan mitenkään
muuten). Ympäristön paineella en nyt tarkoita ketään yksittäistä
ihmistä, vaan tavallaan koen itse, että ympäristö olettaa koiraa
kohdeltavan tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa, kun se
käyttäytyy toisin kuin toivotaan. Tällähän ei kuitenkaan saisi olla
mitään merkitystä. Jostain luin hetki sitten, kun joku totesi, että
koiraa osaa kouluttaa täydellisesti vielä silloin, kun ei koiraa omista.
Allekirjoitan tämän täysin! Kuinka helppoa onkaan teoriassa tehdä
oikein, mutta käytännössä toimia täysin eri tavoin. Hieman kärjistetysti
voisi sanoa, että tuntuu että tovin aikaa hukassa ollut yhteinen sävel
ja oma suuntani koiran omistajana on nyt taas löytynyt ja tästä on hyvä
jatkaa. Syksyä kohti siis!
