7.11.2015

Kausi 2015 taputeltu

Tänään kiitetään ja kestitetään treenikavereita ja samalla juhlitaan kauden tuloksia joten kirjataanpa vielä tännekin ylös, mitä tällä kaudella saatiin aikaan. :) Kiran ensimmäisen PK-kokeen koekertomukseen kirjoitin, että keräillään sitten ykköstuloksia ylemmissä luokissa jatkossa. Näin onkin tehty, kaikista PK-kokeista tuon jälkeen Kira on saanut kasaan ykköstuloksen! :)

Tavoitteet kaudelle 2015 kuului seuraavasti:
- tokon AVO1 ennen sääntömuutoksia 1.8.2015

- HK3

- JK2

- EK2

- JA ennenkaikkea sen, että meillä olisi kokeissa kivaa Kiran kanssa yhdessä enkä pilaisi sen suoritusta liialla omalla jännityksellä..!


Aatun tavoitteena on pysyä mahdollisimman terveenä. :)
Ja kuinkas sitten kävikään?

Koekausi oli tarkoitus aloittaa toukokuun alussa jälkikokeella mutta lumien vuoksi koe siirtyikin kesäkuun loppuun. Kesäkuun alussa 6.6. lähdettiin osittain myös tästä syystä hieman ex tempore Jämijärvelle kokeilemaan ekaa voittajaluokan hakukoetta ja suureksi yllätyksekseni Kira nappasi suoraan sieltä heti ykköstuloksen luokkavoitolla! Maasto 198, tottis 83 eli yhteensä 281 pistettä, eka HK3 koulari ja KVA-kello käyntiin! :) Hieno aloitus kaudelle kertakaikkiaan, HUH!
Hirmu ylpee ihanasta koirastani! <3
 24.6. oli sitten luvassa se jälkikoe ja Kira ajoi tosi hienon jäljen kenraalitreenien luomasta epätoivosta huolimatta. Uuraisilta mukaan siis JK2 pistein maasto 195, tottis 95 eli yhteensä 290 pistettä, ykköstulos ja luokkavoitto. :) Heinäkuussa jatkettiin tokokokeilemaan 10.7. AVO1:n toivossa ennen sääntömuutoksia. Kokeesta ei jäänyt suuria onnistumisia jälkipolville kerrottavaksi, mutta ykköstulos saatiin kuitenkin rämmittyä kasaan pistein 163. Kehässä ei kyllä tälläkään kertaa ollut yhtään hauskaa ja ajatus tokon jättämisestä eläkepäiviin taputeltiin sen siliäntien. :D 
Tämän kauden ehdottomasti jännin koe oli edessä syyskuussa eli Belgien rotumestaruudet 27.9. Kaustisella. Meidän ekat oikeat kisat! Hakuradalla oli haasteita, Kira ei tahtonut upota oikein kunnolla varsinkaan vasemmalle puolelle (tuuli vasemmalta ja koko vasen puoli oli tyhjä...). Ukot kuitenkin löytyi ja haastavasta esineruudustakin saatiin kaksi esinettä ylös (hakukoirien parhaat pisteet esineistä). Maastot yhteensä 183 ja hienosti tsempattu tottis 92. Yhteensä 275, toinen ykkönen KVA:n arvoon ja rotumestaruus-hopeaa! 
RM-meiningeissä :)
Muru <3
Kauden vikassa kokeessa käytiin vielä Keuruulla 25.10. hakemassa EK:n osalta menolippu voittajaan eli EK2 pistein maasto 193, tottis 95 ja yhteensä siis 288, I-tulos ja jälleen luokkavoitto. :) 
Kuten kerrottu, tokokehässä olosta en erityisemmin nauttinut ja myös tuo JK2-koe jäi mieleeni kamalana jännittämisenä tottiksen osalta. Parannusta on kuitenkin tapahtunut ja eteenpäin menty monessakin jutussa. Kaksi viimeistä koetottista olen jopa pystynyt hengittämään :D RM-kokeen tottisliikeitten jälkeen fiilistelin melkein tippa linssissä paikkamakuupiilossa että hitsi kun koira teki töitä niin hienolla asenteella. Jos viime vuosi oli hieno ensimmäinen koekausi niin hieno oli kyllä tämäkin. 5 koetta ja 5 ykköstulosta! Tästä on hyvä jatkaa ensi kaudelle! :) Ihan uskomatonta että vain neljällä hakukokeella Kira on jo yhtä ykköstä vaille käyttövalio! KIITOS treenikaverit, kouluttajat, kasvattaja..:) ja KIITOS KIRA! <3 Olet niin super <3

Kuva Jutta Niemelä

Kaudelle 2016 toiveissa olisi vaatimattomasti
- KVA! Vika ykköstulos hausta siis (samalla tupsahtaisi osallistumisoikeus SM-kisoihin..)
- EK3
- JK3 
 .. Treenintäyteinen talvi siis tuloillaan ;)  
PS. Ai mitäkö Aatu teki tämän kauden? Tämä siskoni kasaama kuvakollaasi taitaa kertoa olennaisimmat :D Aatu <3

3 kommenttia: