3.6.2014

Joskus joutuu joustamaan periaatteistaan - tuloksena Kiralle JK1! :)

Olen tosiaan pitänyt tärkeänä periaatteena, että vasta silloin mennään kokeeseen, kun koira osaa. No, pk-puolen koekalentereiden selailu laittoi miettimään asiaa uudestaan ja oli pakko todeta, että jos halutaan tänä kesänä jälkikokeeseen, mennään silloin kun päästään, oli kaikki valmiiksi treenattua tai ei. Eli ilmo menemään helatorstaille jälki ykkösen kokeeseen ja viime hetken treenattavia asioita sitten riittikin..! Mm. janoja alettiin harjoitella vasta huhtikuun lopulla ja ylipäätään oltiin keskitytty paljon enemmän hakuun kuin metsäjälkeen. Esineruutukin on vielä aika alkutekijöissään. Tottiksessa jännitti eteenmeno ja myös paikkamakuu kun toinen koira tekee noutoja (kapula on Kiran mielestä jättekiva :)) joten näitä treenailtiin sitten ahkerasti.

Koepäivälle osui alkuperäisestä sääennustuksesta poiketen oikein kunnon sadekeli ja meillä kävi Kiran kanssa niin hyvä tuuri, että aina suoritusvuorollamme sade vain yltyi kunnon kaatosateeksi. Koe aloitettiin tottiksilla Höytiän kentällä. Tuomarina koko kokeen ajan toimi Minna Moisio. Ei olla kyllä tottista treenailtu kaatosateessa juurikaan (no ei ikinä!! :P) joten ei ollut kovin kiva fiilis jättää koiraa paikkamakuuseen kun sitä vettä tuli niin armottomasti.. Sitkeästi neiti-koira siellä kuitenkin makasi! Sivulle nousun sijaan se pomppasi tosin suoraan seisomaan tyyliin "MISSÄ palkka tästä urhoollisuudesta" ja mielelläni minäkin kyllä palkan olisin sille tuosta suonut. :) Paikkamakuusta silti erinomainen. 

Seuraaminen sujui muutamaa mokaa lukuunottamatta hyvin (väisti parikoirakkoa L-n pikkusakarassa ja kiepsahti hetkeksi oikealle puolelleni sekä jätätti henkilöryhmässä).  Kokonaisuudessaan kuitenkin ihan kelpo seuraamista sääolosuhteet huomioiden. Erittäin hyvä. Jäävissä kävi sitten ne isoimmat mokat: istumisen seisoi (oliko kenttä niin märkä vai onko tässä liian kova jännite nyt? Seuraavat kokeet aikanaan näyttänee..), se puutteellinen ja maahanmenoa valmistellessa jätätti taas ja jouduin kutsumaan uudestaan mukaan. Maahanmeno kuitenkin ok, luoksetulo ihan kiva ja ripeä ja sivulle siirtymä ok. Erittäin hyvä tämä. 

Sitten keli jo ärsyttikin Kiraa niin paljon että kapulatelineelle kävellessä seuraaminen oli hukassa ja koira keskittyi ravistelemaan itseään. Tätä treenaamme lisää siis jatkossa :) Itse noutoihin olin kuitenkin oikein tyytyväinen, Kira oli nopea ja korrekti. Esteissä ei mitään ongelmaa ja jopa tasamaanouto oli ihan reipas. Sivulle siirtymät oli hyvät. Itse vähän hätiköin jaksotuksissa, ensi kerralla sekin paremmin! Kaikista noudoista saatiin erinomaiset. :) Eteenmeno olikin sitten se meidän heikoin lenkki eli eniten kesken oleva liike, mutta ei se näemmä tutulla kentällä näkynyt. Alun seuruu ok, lähti hienosti ja kovaa, ekalla käskyllä tippui maahan ja pysyi siellä. Aika pätevästi! :) Eteenmeno myös erinomainen

Tuomari kehui Kiran menoa kovasti, koira työskentelee innokkaasti ja halukkaasti mutta kuitenkin tarkasti. Pisteitä saatiin tottiksesta 93. ..hitsin istumisen virhe vei paljon pisteitä mutta kokonaisuudessaan olen tosi tosi tyytyväinen!

Onnistuin arpomaan meille ensimmäisen ykkösen jäljen joten eikun eväitä syömään ja odottelemaan hakijaa maastoon siirtymistä varten. Tuomaria odotellessa iskikin sitten aikamoinen jännitys ja sähläilin siinä vähän ympäriinsä. Vettäkin tuli taas urakalla. Tuomari saapui ja eikun laittamaan koiralle liinaa ja viemään janan alkuun. Jestas että pystyi ihmistä jännittämään! Olin kyllä ihan rautakanki ja lähetin Kiran aika hätäisesti. Se eteni ihan ok, tosin reippaamminkin on treeneissä mennyt (nyt ravilla). Nosti jäljen, tarkisti sitä vähän matkaa oikealle, kääntyi itse ympäri ja lähti jäljestämään vasemmalle. Olin jo etukäteen päättänyt että jäljen täytyy lähteä vasemmalle :D joten hyvillä mielin lähdin koiran perään. Kunnes sitten meidät käskettiin janalle takaisin. Viimeistään siinä vaiheessa omat pasmat oli ihan sekaisin ja lähetin Kiran tosi epävarmasti oikeaan suuntaan jälkeä. Se lähti myös hyvin epävarmasti jäljestämään mutta päästiin kuitenkin liikkeelle! Melkein heti janan jälkeen olikin vastassa eka keppi - ja tuomari ja toimitsijat edelleen siellä tiellä katsomassa menoa. En uskaltanut kunnolla kehua koiraa :( mikä oli aika moka! Taisi koiralta mennä viimeinenkin into koko hommaan kun eka ohjaaja säheltää janalla minkä ehtii eikä edes kepistä tule kehun kehua..!

Jälki jatkui ja mentiin tosi pitkä pätkä ilman keppejä. Se ei helpottanut omaa paniikkia ollenkaan, olin ihan varma että ollaan jo pois jäljeltä ja voi puuh. Sitten löysin itse yhden kepin ja hetki sen jälkeen Kira nosti toisen. Oltiin siinä vaiheessa jo aika lähellä jäljen loppua ja sieltä oikein kunnon etsinnöillä löydettiin kuutos-keppi. Eli 2 keppiä jäi metsään..! :( Tästä syytän kyllä itseäni, Kira kahdesti haisteli paikallaan aika tarkkaan mutta en uskaltanut mennä häiritsemään sitä (kun jäljestäminen oli niin nihkeää), yritin vain ohi kävellessä katsoa ne kohdat tarkasti läpi. Veikkaan, että nuo kohdat oli ne, missä ne meidän puuttuvat kepit oli, mutta varmaksi ei voi toki tietää. Janan sähellyksestä saatiin erittäin armeliaasti 36 pistettä ja kepeistä 90.

Fiilikset ei olleet huonosti menneen jäljen jälkeen oikein korkealla ja koirakin oli jotenkin minusta masentunut. :D Onneksi kaverina mukana ollut Saija tsemppasi ja sain käännettyä siinä odotellessa oman mielen paremmaksi ja kappas, koirakin ilostui samassa tahdissa. ;) Esineruudusta oli löydyttävä se yksi esine, muuten jäisi koulari niiden kahden kepin mukana metsään. Yllättäen meidän vuorolla alkoi taas se kaatosade, mutta en edes huomannut sitä. Kira tuntui mukavalta ja ekalla lähetyksellä keskeltä ruutua (tuuli ruudun takaa etureunaa kohti) lähtikin oikein reippaasti takareunoja tarkastamaan. Pitkiltä tuntui ne hetket, mitä se siellä juoksenteli vaikka nenä taisikin kokoajan olla töissä. Hetken päästä se tuli ruudusta pois joten siirryin itse vähän oikeaa reunaa kohti ja lähetin sen uudelleen. Ei mennyt kauaa, kun se haistoi esineen, tarkensi sen, nappasi suuhun ja lähti tulemaan reippaasti minua kohti. :) JEE! Esineruudusta täydet 30 pistettä ja pieni mali oli todellakin palkkansa ansainnut! <3

Sadepäivän tuloksena siis märkien vaatteiden ja kenkien lisäksi tottiksesta 93 p., maastosta 156 pistettä eli yhteensä 249 pistettä ja JK1! :) Ykköstuloksen sai niitten puuttuvien keppien myötä unohtaa mutta keräillään niitä sitten ylemmissä luokissa. ;) Nyt myö treenaillaan sitten urakalla jälkeä ja esineruutua ja janoja ja.. monemoista ennen avointa luokkaa. :)

1 kommentti: