13.9.2012

Syksyisiä treenejä

Me ollaan vähän treenattu. :) 

Kira omppuvarkaissa
Kira kävi lauantaina hakuilemassa ja kokonaan piilossa oleville maalimiehillekin alkaa haukku irrota. Kyllä se siitä pikkuhiljaa etenee! Umpipiiloja täytyy alkaa lisäilemään treeniin ja ehkäpä kohta saadaan etsintää yhdistettyä taas ilmaisuihin mukaan. Luulen että Kiraa voi alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää sekin, kun se aina näkee maalimiehen menevän alueelle mutta joutuu odottamaan ennenkuin pääsee maalimiehen luo ilmaisemaan. Täytyy tähän keksiä uusia juttuja kun malikka-palikka ei tykkää että vaan junnataan aina samaa. :)

Lisäksi ollaan treenattu hieman hallintaa metsään mennessä ja sieltä tullessa sekä maalimiehelle lähetettäessä. Viimeistä näistä treenattiin tiistaina kentällä risteilyharjoituksella (toinen harjoitus näitä). Nyt harjoitus sujui selvästi paremmin kuin ekalla kerralla, kun unohdin haukuttamiset hommasta kokonaan ja vain lähetin koiraa maalimiehille. Selkeämpi koirallekin kun ei ole liikaa liikkuvia osia. :) Taaskaan Kira ei karannut kertaakaan keskilinjan yli itsekseen ja nyt sain sen jo maalimieheltä kutsuttua kovaäänisellä "hyvä" kehulla pois eikä tarvinnut maanitella sen pidempään. Hyvä juttu! Tuommoinen juoksurevittelyharjoitus on Kiran mielestä aivan älyttömän kivaa, joten näitä voisi ehkä vielä muutaman tehdä ja vahvistaa lähetysasentoa sekä suoraan juoksemista ja keskilinjalle viereeni palaamista samalla.

Kira teki sunnuntaina listalta myös hyppyä, nyt meni 70 ja 80cm ilman yhtään kiertämistä ja tuntui sitäpaitsi taas olevan tosi kivaa :) Asko oli apuna toisella puolella estettä mutta ei houkutellut Kiraa mitenkään vaan seisoi vaan esteen sivussa nakkimiehenä eli esteelle irtoamistakin tuli vahvistettua samalla. Kaukana ei enää ole täysikorkea hyppy! 

Kentälle tuloa on myös harjoiteltu kahdesti. Nyt tiistaina otin koiran autosta, parit haukut siinä ja pienen matkan päähän koira maahan. Hetken hengasin kauempana ja sitten kutsuin koiran sivulle. Oli muuten kivannäköistä Kiran meno!! En tiedä johtuiko tuosta, että keräsi varmaan itseään hetken ollessaan maassa ja odotellessaan toimintaa vai menikö muuten vain homma nappiin. Yritin vähän tehdä Kiralle kahden lelun leikkiä (eli sitä että haluaisi molemmat lelut yhtäaikaa suuhun) kun tähän tuli taas innostus sunnuntaina taitavampien esimerkistä noutoon yms. liittyen. Kerran onnistuin jättämään sormen kipeästi koiran hampaiden väliin ja varmaan liian kauan hommaa yritin muutenkin kun Kira viimein nappasi oman hihnansa suuhun ja poistui paikalta :D Mutta ei anneta tässä vielä periksi, varsinkin jos se nostaa koiraa noin kivasti niin sormien vammautumisen uhallakin leikki jatkukoon ;) Lisäksi tehtiin luoksetulo ja eteenmeno, ihan kivalta näyttää. :) Mitä innokkaammin Kira on hommia tulossa tekemään, sitä vähemmän se ehtii tai huomaa keskittyä muuhun. Tiistaina sille ei tullut mieleenkään käydä treenikavereita moikkaamassa vaikka ihan lähellä pyörittiinkin. Tämmöisiä treenejä lisää, kiitos!! :)

Aatun kanssa sain treenikavereilta patistusta tiistaina ja se taisi tulla kyllä ihan tarpeeseen. Aika kauan me on junnattu samoissa harjoitteissa eikä olla edetty mihinkään. Osin selittyy kyllä ihan silläkin että niin vähän kerkeän Aatun kanssa treenaamaan eikä siksi oikein edetä mihinkään. Tai kerkeän ja kerkeän, taitaa tuo enemmän olla motivaatio-juttuja. Nyt on hyvin tiistain jälkeen ehditty tehdä kotona tunnaria ja kaukoja. ;) 

Tiistaina tehtiin patistuksesta siis voittajan liikkeitä läpi. Istuminen oli Aatulta unohtunut, maahan menoa tarjoaa tilalle aika hanakkaasti. Istumista on kuitenkin aikanaan hinkattu ja huolella BH:ta varten joten uskon että se on palautettavissa ohjelmistoon suht helposti. :) Metallinouto on ok, joskin kapulan palautusta täytyy harjoitella. Sama ongelma näkyy kaikissa noutoliikkeissä, jos Aatu sattuukin olemaan hiljaa kun heitän kapulaa niin viimeistään sivulleni takaisin kapulan kanssa tupsahtaessaan, alkaa vinkuminen. No, treeniä vaan! Kotona tunnarikapulan kanssa alkaa jo homma vähän sujua hiljaakin. Tunnari tehtiin kanssa ekaa kertaa pitkään aikaan kentällä ja omista epäilyistäni huolimatta Aatu meni ihan kivalla vireellä (ei liian kovalla vireellä siis ;)) kapuloille ja nappasi melko varmin elkein sieltä oman. Toki heti kun lähti kaksi askelta minulle päin kapulaa tuomaan, piti sitä purra huolella. Tämäkin työn alla kotona, kuitenkin kiva että kentällä muistui se tärkein eli haistelu mieleen, ja oma löytyi. :)

Hyppynouto oli ihan mystisesti kadonnut koiran mielestä kokonaan..! Hyppäsi kyllä mutta jäi hypyn takaa etsimään palkkaa ja unohti koko noutokapulan. Jos muisti noutokapulan niin unohti hypätä takaisin tullessaan. :D No, tätä ei olla tehty piiiitkääään aikaan joten eiköhän se nopsaan muistu mieleen onneksi. Luoksetulo on muuten itseasiassa aika hyvä mutta toista pysähtymistä Aatu ennakoi ja jolkottelee toisen välin aika verkkaiseen. Tämän saan varmasti korjattua (takapalkkaa vaihtelevasti, ei aina) mutta nyt täytyy vielä keksiä että miten saan Aatun makaamaan hiljaa odottamassa, kun kävelen itse kutsumispaikalle..

Ruutua tehtiin ensin kosketusalustalla ja lopuksi ilman. Kyllä se siitä taas lähtee sujumaan mutta merkin harjoittelu kyllä sotki tuon kokonaan. Nyt ei onneksi tarjonnut ruudun kulmassa merkillä tönöttämistä kertaakaan. Eli homma etenee! Seuraamista ei sitten enää treenattukaan, sitä ohjelmassa seuraavaksi. Perusasento näyttää kuitenkin pääosin paremmalta eli istuu taaempana. Liikkeelle lähdettäessä asento vielä helposti hyppää liian eteen. 

Kaukoja on nyt harjoiteltu kotona niin, että olen koiran vieressä istuallaan ja palkkakuppi on Aatun edessä. En pidä jalasta kiinni vaan näytän kädellä asennon vaihdot käskyjen lisäksi ja annan onnistuneesta vaihdosta namin kupista koiralle. Tämä tuntuu olevan se juttu millä tuossa liikkeessä päästään eteenpäin! Aatu on paljon tarkempi jaloistaan kun en enää itse pidä kiinni niistä ja palkka on noin lähellä mutta en kuitenkaan imuta kädellä. Tätä yritetään nyt sitkeästi jumpata tiuhaan (eli joka päivä!) ja toivottavasti liike lähtee tuosta etenemään. On nimittäin  sen verran tyhmä liike omasta mielestä koko kaukot että ihan hirveästi tätä enempää ei vaan jaksaisi veivata...!!

Mutta siis, liikkeissä suht pienellä hiomisella valmista (poislukien kaukot joissa vähän isommin hiomista..) mutta se muu koetilanteen handlaaminen onkin sitten asia erikseen. Täytyy miettiä tähänkin jatkossa treeniä, nyt tehdään noita liikkeitä vaan pienissä pätkissä eteenpäin ja toivotaan että joskus tulee valmista. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti