7.9.2012

Belgien pk-leiri 24.-26.8.


Hakuilua elokuussa, kuva Aki Korhonen
Tänä vuonna SBPKY:n pk-leiri järjestettiin Hartolan Kunkkulan koirakeskuksessa. Meillä oli Kiran kanssa aivan luksusmajoitus kellarikerroksessa jossa oli melko rauhallista, oltiin nimittäin kahdestaan huoneessa jossa oli yhteensä 4 sänkyä :) Leirikeskuksessa ei ollut koirille mitään rajoituksia joten Kira saikin nukkua vieressäni sängyssä. En ole ikinä millään leirillä nukkunut niin hyvin kuin tuolla..! Tosin sunnuntaina leiriltä kotiuduttuani oli olo silti mahdottoman nuutunut, kyllä se leirielämä vaan on rankkaa vaikka meillä kivaa olikin! 

Kiran kanssa treenattiin leirillä hakua ja tottista. Kouluttajana meillä oli Jessica Ristimäki jonka koulutustyylistä tykkäsin kovasti! Paljon saatiin ideoita siihen miten jatkossa viedään treenejä eteenpäin sekä tottiksen että haun osalta. Lauataina treenit aloitettiin haulla. Kertoilin vähän Kiran treenitaustaa ja tämän hetkistä tasoa ja Jessican ohjeilla päädyttiin tekemään ilmaisutreeniä. Ajatuksena on että haukku pitää nyt treenata kuntoon ja sen jälkeen yhdistää varsinaiseen etsintätreeniin. Kiran kanssa on tehty vain lyhyitä haukuttamisia ja sitä jatkettiin nyt niinkuin on tähän asti tehtykin eli maalimies meni lyhyen matkan päähän metsään Kiran nähden ja lähetin koiran perään. Tätä lähdettiin nyt vaikeuttamaan niin että että ensin vaadittiin enemmän haukkuja seisovan maalimiehen edessä (tämä siis tuttua Kiralle, määrä vaan on ollut pienempi). Hienosti se haukkui jo ainakin 25 haukkua peräkkäin Jessicaa treenin lopuksi! 


Kuva Aki Korhonen
Lauantaina myös tottisteltiin hieman. Meille otin aiheeksi seuraamisen ja erityisesti sen käännökset. Kiran seuraamisen vireen kanssa on tehty paljon töitä ja tämä olikin Jessican mukaan nyt ihan hyvä ja riittävä. Yksi nukahdus Kiralle sattui treenin aikana mutta se onneksi korjasi asian nopeasti itse. Nyt vain sitten käännöksiä treenaamaan (ensin ilman koiraa että osaan itse kääntyä :D). Uutena vinkkinä tuli että vasemmalle kääntymisiä voi tehdä esim. roskiksen ympäri niin että koira joutuu pakosti kääntämään myös takapäätään. Kiralla se takapään käyttö ei edelleenkään ole kovin vahvaa eli vaatii lisää treeniä. Noihin nukahduksiin kesken seuruun Jessica antoi vinkiksi että voi ikäänkuin karata koiran vierestä siinä tilanteessa ja näin tehdä virheestä koiralle isomman. Samalla koira myös oppii että pitää olla tarkkana että pysyy mukana!

Sunnuntain hakutreenit käytettiin jälleen ilmaisun treenaukseen ja treeni meni jälleen hyvin. Nyt viimeinen maalimies oli kokonaan pressun alla piilossa ja haukun aloituksesta palkattiin heti. Tästä nyt vain eteenpäin niin että Kira osaa umpipiiloillekin haukkua ~50 haukkua, tämän jälkeen voidaan ottaa myös etsintä mukaan treeneihin taas. Kivasti Kira leikki vieraiden maalimiesten kanssa, enää ei tarvitse leluja sitoa naruun vaan jää paremmin maalimiehen kanssa hengailemaan. :) Sunnuntaina otin ruoan jälkeen kentällä vielä hyppyä kun Kunkkulassa säädettävä hyppyeste oli. 70cm:ssä menee tällä hetkellä Kiran kipuraja. Sillä riittää ponnaus kyllä ja minusta se hyppää hyvällä tekniikalla mutta tuota korkeampiin hyppyihin ei tahdo vielä itseluottamus ja rohkeus riittää vaan se karauttaa helposti ohi esteestä. Nyt vaan vahvistellaan tuota matalampaa hyppyä ja kun siihen itseluottamus on kunnossa niin sitten lähdetään taas nostelemaan. Fyysisesti ei tule olemaan Kiralle onneksi mikään ongelma, kevyesti se siitä metrisestä menee yli kun vaan uskaltaa loikata.

Kuva Aki Korhonen

Jessica neuvoi että kentällä voisi tehdä hakuun liittyvän risteilyharjoituksen, jolla treenataan koiralle suoraan käden näyttämään suuntaan etenemistä sekä lähetysasennon sujuvuutta. Tämä vaikutti sen verran hyvältä idealta että tätä jo kerran treenattiin leirin jälkeen kotona ja tehdään vielä toisenkin kerran kyllä. Oli hauska juoksu-ralli-harjoitus Kiran mielestä ;) Mutta eikun haukkua treenaamaan metsään siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti