18.2.2012

Parit aksa-treenit

Viime lauantaina treenailtiin Kiran kanssa hyppytekniikkaa viiden hypyn sarjalla ja lisäksi kolmen hypyn kaarella. Homma oli ruokapalkalla Kiran mielestä ihan kivaa. ;) Aavistuksen notkeammin se tuntui taipuvan oikealle kuin vasemmalle (toko-tottistreenien tulosta..?) mutta ei suuren suurta eroa. Tehtiin myös vähän keinua, sitä ei ole paljoa pentuajan jälkeen tehtykään. Lopuksi mentiin pientä rataa mutta neiti ei kyllä innostunut yhtään. Kyllähän se nyt teki mutta innottomasti ja mielummin olisi haistellut maneesin maata mahdollisten herkkujen toivossa. Palkkapallo ei ollut yhtään kiinnostava silloin jos en repinyt siitä koiran kanssa. Kun laitoin koiran hihnaan treenin lopuksi, se innostui repimään remmiä kovasti. No, tästä sain idean ja eikun tänään testaukseen uusi palkkausajatus.

Eli tänään palkkana toimi nakit ja lisäksi remmi, jota sitten revittiin Kiran kanssa yhdessä. Johan tuli ihan uutta potkua hommaan! :) Tehtiin A:ta joka oli Kiran mielestä hirmukivaa, pari kertaa se jopa varasti sinne ilman minua. Lisäksi tehtiin rengasta ja rataa jossa tuli takaaleikkauksia ja esteiden välistä ohjaavan käden luokse palaamista (huomaa taas tästä tekstistä etten tiedä noita ohjauskuvioita yhtään nimiltä..). Meni tosi kivasti ja ihan toinen into oli nyt päällä. Jei, eiköhän siitä agilitykoira tule kuitenkin. Minun mahtava mulinois <3

Rento-regina jäällä
Viime aikoina Kiran aktivointi on ollut vähäisempää (pakkaset, tottista treenailtu vain harvoilla hallivuoroilla, lumimyräkät..) ja tämä on kyllä näkynyt Kiran yksinoloissa. Se on työpäivieni aikana keksinyt aika paljon kaikkea puuhaa, viimeisimpänä nyt pistorasian kannen repiminen irti seinästä, johdot vaan paistoi näkyvillä kun tulin kotiin..! Täytyy nyt pohtia että mikä olisi turvallinen vaihtoehto yksinoloon. Kiraa ei onneksi ahdista, sillä on vaan tylsää. Ja sikäli tuhoja en kyllä harmittele yhtään kun tuo huone nyt jo muutenkin on remppakunnossa mutta nyt alkaa hirvittää että se loukkaa itsensä kun noin reipasta on meno. Toivotaan että nyt kevään ja lisääntyvän treenimäärän myötä ongelma helpottaisi. Niin ja tietysti koiralle tulee ikää kokoajan lisää, jospa myös järkeä jossain vaiheessa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti