30.6.2011

Kiran ekoja treenejä kotona

Ihan ekojen päivien treenaamista hankaloitti Kiran ripuli, joten treenailemaan aloitettiin vasta tiistaina. Kira on tehnyt nyt kaksi ruokaruutua (ei makkararuutua kun ei siellä ruudussa makkaraa ollut ;)) ja näitä tarkoitus tehdä vielä noin 8 kappaletta lisää ennenkuin siirrytään tekemään jälkeä. Keskittyneesti neiti tekee hommia ja kovasti olisi vielä intoa jatkaa ruudussa kun nostan vähän kesken pois, eilenkin oiken painautui maata vasten kun aloin nostamaan. :) Tosi hyvä! Huomenna siirrytään tekemään ruutua pois kodin ympäristöstä vieraaseen paikkaan.
Tottista on aloiteltu myös muutamalla ruokakerralla päivässä. Harjoiteltu perusjuttuja: istumista, maahanmenoa, seuraamista, edessä istumista.. Ainoa "ongelma" on että välillä tuntuu että pentu ei jaksa seurata kättä namien perässä, lähinnä seuraamisessa ja eteen istuttamisessa huomaa. Lienee jo kylläinen, hieman väsy tai sitten tein liian pitkiä pätkiä. Tai kaikki näistä... Istuminen on vahvistunut hyvin jo muutamilla treenikerroilla, osasi tänään jo pelkällä käskyllä istua tosi hienosti. On se nopsa mimmi oppimaan asioita! <3 Maahanmeno lähti kanssa tänään sujumaan paremmin, tehdään jatkossakin sitä sisällä liukkaalla parketilla niin saan Kiran nopsaan alas. Istumista on harjoiteltu myös niinä kertoina kun olen antanut ruoan ihan kuppiin, eli ei saa ruokaa ennenkuin istuu ja katsoo minua. Auton takakontissa istutin Kiraa tänään vähän myös, huomenna laitankin sen jo sinne suoraan ja lähdetään ajelulle.
Leikki ei alkuun meinanut oikein onnistua kun Kira tykkäsi vaihtaa tosi helposti lelun käsiin. Nyt sekin lähti tänään sujumaan jo paremmin, Kira sai kaveriltani kotiutumislahjaksi Kongi Wuppan (kiitos vielä Paula! :)) ja se oli tosi mieleinen lelu ja sillä saatiin jo hyviä leikkihetkiä aikaiseksi. Samalla harjoiteltiin myös lelusta irroittamista, hyvin alkaa toimia sekin. Kylläpäs kaikki kuulostaakin helpolta! ;)
Semmoisia huomioita olen jo Kirasta tehnyt, että se ensinnäkin puree leluja tiukemmin ja ravistelee niitä tuon ikäisenä jo tosi paljon enemmän kuin Aatu saman ikäisenä. Kovasti tytöllä tuntuu olevan kyllä intoa leikkiä, vielä kun saan käännettyä ne parhaat leikit minun kanssa tapahtuviksi niin hyvä tulee! :) Tällä hetkellä eri hyvä mieli pennestä, se on niin loistotyyppi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti