Pakkasista huolimatta alkuvuosi on lähtenyt
treeni-innon osalta reippaasti liikkeelle. Ollaan käyty Aatun kanssa
palveluskoirayhdistyksen hallitreeneissä pari kertaa ja helmikuussa
oltiin yhdistyksen järjestämässä Susanna Korrin tottispäivässä. Päivä
oli antoisa ja olen iloinen että lähdin matkaan mukaan vaikka ensi
alkuun jännitinkin että kehtaanko tuon kuumakallen kanssa lähteä. Aatu
oli hallissa häkissä odottelun aikana kerännyt itseensä sen verran
kierroksia (häkkikäyttäytymistä ei ehditty treenaamaan valmiiksi) että
näytti pahinta puolta itsestään ja meidän tottiksesta mutta ei se
mitään, ainakin saatiin tilanteeseen vinkkejä ja sain myös kannustavaa
palautetta Suskilta että ensinnäkin koira on tosi kivan oloinen mutta
hieman kuriton ja että ohjaajassakin on kehityspotentiaalia omaksua
uusia juttuja. Jes! :)
Talvilomani aikana meillä oli ihanainen hoitokoira Maisa melkein viikon kyläilemässä. Koirien yhteiselo sujui aika hyvin Maisan juoksusta huolimatta. Ainoa mikä yllätti minua oli se että Aatu oli kamalan mustasukkainen minusta ja kaikesta huomiosta, mitä Maisa sai. Tämä on hyvä tiedostaa jatkoa varten ja uskon että Helsingin tulevasta semmasta saan lisää ajatuksia ja apuja tähän asiaan.
Samaisen talviloman aikana Aatu kävi myös rokotuksilla ja samalla vaa'alla eläinlääkärillä kun epäilin että se on kastraation jälkeen lihonut. Kyllä, mutta että ihan 5 kiloa 5 kuukaudessa, voi apua! Pahus vie että tuo pitkä pörrökkäkarva on hämäävä.. Jälkiviisaana voi todeta että ruokaa olisi pitänyt vähentää kastraation jälkeen enemmän..! Myöskään tämän talven useampi kuukausi taukoa kunnon lenkeistä kamalien pakkasien takia tuskin auttoi asiaa. No, nyt Aatu onkin ollut dieetillä ja pientä tulosta on jo onneksi tullut, jospa kesän alussa poika olisi jo lähellä oikeampia mittoja.
(kaikki kuvat A. Heinänen)
Treeneissä meillä on ollut työnalla ensinnäkin vieraiden ihmisten luoksepäästävyys, tätä on erityisesti hallitreeneissä treenailtu ja toivon että kevään aikana saadaan treenattua paljon lisää vielä. Nyt minulla on kuitenkin selvä ajatus millä asiaa viedään eteenpäin, jospas se alkaisi sujumaan jo ennen kesää. :) Toinen mitä on työstetty ja revitty hiuksia päästä ja työstetty ja harmiteltu ja.. on tuo Aatun mielentila treeneissä. Jollain pitää nyt oikeasti saada kierroksia alas, että tuo vinkuminen saadaan vähenemään. Tästäkin on nyt taas ajatusta mielessä millä lähden asiaa viemään eteenpäin, toivotaan että saadaan tuloksia asiassa aikaan.
Uusia pentu-uutisia Aatun pikkusisaruksesta ei ole kerrottavana, kaikki ajallaan. ;) Vielä vaan odotellaan.. ja jännitetään.. ja toivotaan sormet ja varpaat pystyssä parasta! :)

Ihana talviloma ja ihana Maikku <3 |
..onko se kenguru..?! :) |
Samaisen talviloman aikana Aatu kävi myös rokotuksilla ja samalla vaa'alla eläinlääkärillä kun epäilin että se on kastraation jälkeen lihonut. Kyllä, mutta että ihan 5 kiloa 5 kuukaudessa, voi apua! Pahus vie että tuo pitkä pörrökkäkarva on hämäävä.. Jälkiviisaana voi todeta että ruokaa olisi pitänyt vähentää kastraation jälkeen enemmän..! Myöskään tämän talven useampi kuukausi taukoa kunnon lenkeistä kamalien pakkasien takia tuskin auttoi asiaa. No, nyt Aatu onkin ollut dieetillä ja pientä tulosta on jo onneksi tullut, jospa kesän alussa poika olisi jo lähellä oikeampia mittoja.
Pörrökkä-pullukka |
Niin suloinen silti <3 |
Treeneissä meillä on ollut työnalla ensinnäkin vieraiden ihmisten luoksepäästävyys, tätä on erityisesti hallitreeneissä treenailtu ja toivon että kevään aikana saadaan treenattua paljon lisää vielä. Nyt minulla on kuitenkin selvä ajatus millä asiaa viedään eteenpäin, jospas se alkaisi sujumaan jo ennen kesää. :) Toinen mitä on työstetty ja revitty hiuksia päästä ja työstetty ja harmiteltu ja.. on tuo Aatun mielentila treeneissä. Jollain pitää nyt oikeasti saada kierroksia alas, että tuo vinkuminen saadaan vähenemään. Tästäkin on nyt taas ajatusta mielessä millä lähden asiaa viemään eteenpäin, toivotaan että saadaan tuloksia asiassa aikaan.
Uusia pentu-uutisia Aatun pikkusisaruksesta ei ole kerrottavana, kaikki ajallaan. ;) Vielä vaan odotellaan.. ja jännitetään.. ja toivotaan sormet ja varpaat pystyssä parasta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti