7.4.2010

Aatu 4 vuotta!

Moi kaverit!

Ei se vaan emännältä onnistu tää blogin pito, koiran hommiksi se jää tämäkin. Milloinkohan se keksii laittaa mut sen puolesta töihin kokonaan..? No mutta, semmosta pientä muutosta on tullut meikäläisen elämään että mä olen saanut oman pihan! Ei siellä voi vielä leikkiä kun lumi upottaa ja tassut kastuu jne. mutta äiti sanoi että kesällä sitten pääsen nauttimaan kunnolla. Toistaiseksi mä olen lähinnä istunut aurinkoisina päivinä tuossa ulkoterassilla ja tsekkaillut ohimeneviä tyttöjä. Ja yöt nukun nykyään uudella sohvalla kun porukka on niin julmaa ettei halua mua sänkyyn. Kuvitelkaa?!

Nyt ollaan sitten käyty vähän eri maisemissa lenkilläkin sitten. Ja mä olen saanut muuten uuden kaverin! Sen nimi on Vilma ja se on vähän omituinen kun se mielummin haistelee pupujen jälkiä kuin MINUA mutta on se tyttö kuitenkin. Mä vähän ajattelin että se olis ollut mun syntymäpäivälahja, mutta ei nuo epäileväiset päästäneet meitä kahdestaan ilman hihnoja mihinkään. Tietäähän sen, että jos olisivat päästäneet, niin olisin mä sen tytön hurmannut!
Äiti käski sanoa että mä alan olla jo miehen iässä nyt kun täytin tänään 4 vuotta. Kakun se teki mutta aika pieni tuli, ei oikein lähtenyt nälkä siitä!

T. Aatu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti