Pitkän tauon jälkeen, olemme edelleen hengissä!
Syksyllä ei tapahtunut mitään erityistä ja kun ei juuri paljoa
treenailtukaan, niin jäi päivittämättä koko blogi sitten. Ollaan pidetty
treenitaukoa nyt jo vähän pidempään, lähinnä lenkkeity vain viime
aikoina. Uuden vuoden tavoitteena onkin siis kaivaa noutokapulat ja
patukat esille ja etsiä myös hukkunut treeni-into (itselle, Aatulta sitä
löytyy aina :) ) ja alkaa treenailla avoimen luokan liikkeet
koekuntoon. Viime kuukausina ollaan harjoiteltu lähinnä metallisen
noutokapulan pitoa ja ruudun alkeita. Mutta jospas se tästä!
Aatu on käynyt ennen joulua 3 kertaa hierojalla, alkusyksystä varasin ajan kun huomattiin treeneissä että aristaa selkää ja se näyttää olevan jumissa. No, niitä jumeja löytyikin sitten vähän pitkin kroppaa, ei pelkästään selästä. Jostain syystä Aatu oli alkanut käyttää enemmän vasenta puoltaan kropasta, seisoikin hieman vinossa niin että paino oli enemmän vasemmalla. Mitään selvää syytä tuolle jumitukselle ei löytynyt, hieroja epäili että Aatu oli satuttanut itseään niin, että oli alkanut varomaan oikean puolen käyttöä sitten. Lihaskuntoliikkeillä tuo vinous onneksi helpotti, nyt selkälihasten treenejä pitäisi jatkaa edelleen vaan, että saataisiin sinne hieman lisää lihasta.
Kovat pakkaset on ollut jo tämän vuoden puolellakin. Aatu ei kyllä tunnu paljoa palelevan, innoissaan lähtee ulos ja siellä painellaan reippaasti menemään. Kotona voi sitten kölliä sohvalla tai lattialla sohvatyynyjen päällä selällään. :) Aatu on meidän rento-reiska!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti