15.8.2008

Eilen oli pk SM-kisojen alkupalaveri ja Heikki lupautui samalla tekemään Aatulle muutaman jana-harjoituksen. Niinpä koira mukaan autoon keskelle metsää. Minä pidin koiraa kiinni, kun Heikki käveli jälkeä vähän matkan päästä Aatua ja näytti janan takamerkin laiton koiralle. Aatu kyllä seurasi nenä väpättäen tuota toimintaa ja lähti innolla etenemään janaa. Hieman se yritti kartaa jäljelle ilmavainulla jo ennen koko janaa, varsinkin toisella kertaa, mutta eteni suht reippasti kuitenkin janan takamerkille ja lähti oikeaan suntaan jäljestämään. Nyt oli tullut vauhtia huomattavasti lisää (toki jälkikin oli aivan tuore) ja keppikin matkalta löytyi, Aatu jopa nosti sen suuhunsa. Hieno homma! :) Nyt vaan lisää jana-treenejä ja tietysti ihan jälkeäkin.

Tottistelussa ei hirveästi uutta, pientä edistämistä ja välillä poikittamistakin (varsinkin palkkaa odotellessa) esiintyy. Seisomaan jääminen onnistuu noin 75%:sti, yleensä ensimmäisellä kerralla Aatu mystisesti istuu.. No, treeniä treeniä vielä vaan.

Eilen kerkesin tehdä Aatulle muutaman "esineruudunkin" ennen tottiksen harjoittelua. Koira autoon kiinni niin, että se näki kokoajan mitä teen ja itse vähän matkan päähän heinikkoon pientä kävelyä edestakaisin ja sitten kahden esineen jättö niin että Aatu näki, mihin esineet tippuivat. Sitten koira vapaaksi ja "esine"-käskyllä etsimään heinikkoa. Löyihän ne esineet sieltä ja ihan reippaasti toikin ne. Toisella kerralla näytin toisen esineen tiputtamisen koiralle, toisen pudotin huomaamatta. Samanlailla löytyivät taas, ensimmäinen nopeammin ja toinen vähän pidemmän etsiskelyn jälkeen. Nyt sitten vaan vaikeuttamaan harjoitusta niin, että alue on isompi ja että Aatu ei nää kuin yhden esineen pudotuksen, muut pitää hakea pelkällä käskyllä.

Nyt Aatu on muuten taas karvaton, ajelin sen toissa iltana kokonaan. Syksyn rapakelejä odotellessa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti