7.11.2007

Nukkumatti kävi

Aatulta kuvattiin maanantaina lonkat, selkä ja kyynärät. Kauaa ei rahoituspiikin jälkeen aikaa mennyt, kun poika nukkui jo täyttä päätä. Loppuilta menikin kotona tokkurassa torkkuen, Aatu-rassukka oli aika pihalla maailman menosta. Murahteli kyllä ulkoa tuleville äänille niinkuin normaalistikin, mutta kun tulin kaupasta, koira lähti ovelle vastaan tohkeissaan, harmi vaan ettei jalat kantaneet yhtään. Myöhemmin illalla päästiin kuitenkin jo normaalisti pissikiepille pihalle ja aamulla koira oli ihan entisellään. Mitään hälyttävää ei kuvista löytynyt, nyt vain odotellaan virallisia tuloksia tyytyväisin mielin. :)
Aatusta on tosi kivaa, kun on tullut lunta! Voi ottaa ulkona spurtteja ihan vaan siksi, kun on lunta maassa.  Mutta se ei ole kivaa, kun nyt joutuu lihashuollon takia pitämään jo kokoajan takkia agilityssä, se ei oikein ole Aatulle mieleistä. Muuten treenit ovat kuitenkin sujuneet viime aikoina edelleen oikein hyvin. Koiran kärsivällisyys on kasvanut selvästi, se ei enää ole karkaillut vaikka tekisinkin itse ohjausvirheen ja selvästi se on syttynyt lajille vielä enemmän. Superihana, hieno Aatuseni.<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti