Kuva Marja Rantala |
Näitten ajatusten pohjalta suunniteltiin Sarin kanssa yhdessä Kiralle ensimmäiselle kierrokselle treeni, jossa vahvistettiin alueella eteenpäin työskentelyä. Yllättäen Kira tekikin aika hyviä suoria pistoja ja jopa lähti ihan mukavasti tarkistamaan aluetta eteenpäin. :) Ei täydellistä mutta ihan hakuilun näköistä toimintaa kuitenkin! Toisella kierroksella tehtiin ilmaisutreeni metsässä maalimiehet normaalisti valmiina piilossa. Se sujui muuten ihan hyvin, mutta Kira jäi tosi voimakkaasti kiinni tyhjään umpipiiloon ja juoksi monta lähetystä peräkkäin tarkistamaan, että jospa siellä roskiksessa NYT viimein olisi ukko. Lähistöllä oli kyllä ukko, mutta kun neiti ei muistanut nenää käyttää tuossa kohti, niin meinasi jäädä ukko metsään tyynyn kanssa. ;)
Kokonaisuudessaan jäi hyvä mieli Kiran treeneistä, se teki tasaisen varmalla tahdilla töitä kummallakin kierroksella ja lähti joka pistolle innokkaana. :) On meillä tekemistäkin vielä kyllä ja paljon onkin - tehtiin aluksi Sarin omalle kisakoiralle treeni ja sen nykyisen osaamisen takana on Sarin kertoman mukaan yli 250 treenikertaa. Hakukoiraa ei siis tehdä hetkessä..! Varsinkaan, kun kaikki meistä ei ole Sari Kärnöjä. :)
To do - lista itselle jatkoon:
- tee treenejä, joissa vahvistat etenemistä aluetta eteenpäin (MM edessäpäin pistosta)
- tee tyhjien umppareiden ohitusharjoituksia kentällä (3-4 umpparia tyhjänä auki, niiden jälkeen MM - opetetaan koiralle etenemään tyhjien umppareiden ohi eikä palaamaan keskilinjalle tai jäämään piiloihin "jumiin")
- äskeiseen liittyy myös että muistuta nenän käytöstä, ei opeteta koiraa siihen, että silmillä löytää umpparit, joista löytyy aina MM!
- jos koira lähtee tekemään piston vinoon, kutsutaan pois nätisti ja mennään itse alueelle lähettämään uudestaan suoraan siitä kohti, mistä lähti menemään vinoon
- jos lähetyksessä kääntää päätä vinoon (tietää vinoon lähtemistä), astu jokunen askel eteenpäin ja korjaa rintamasuuntaa, sitten vasta lähetys
- risteilyharjoituksia
Pakettiauto ei ole pakollinen, ei ainakaan Marjalle :D |
- opeta tekemään 2 pistoa peräkkäin samalle puolelle, maaston muodoista johtuen voi joskus kokeessakin joutua tekemään
- haukkuilmaisuun treenejä, joissa palkka tulee täysin ohjaajan sijainnista riippumatta vaihtelevasti. Ohjaaja menee aina piilolle, jotta koira oppii luottamaan että ohjaaja tulee kyllä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti