Nyt kevättalven aikana meillä on yhteensä kolme
kasvattajan järjestämää koulutuspäivää Kana-areenalla. :) Tosi mukava
kun justiin nyt tuntuu että tarvitsee apua ja neuvoja miten edetä
lelupalkkauksen kanssa. Kana-areenalla on sitä paitsi ihana treenata
lämpöisessä sisähallissa makoisia eväitä unohtamatta! Ekalla kerralla
saatiin myös treenivälineet valita paikan päältä joten nyt Kiralla on
uudet patukat täsmätreenejä varten ;)
Paikalla oli ekana sunnuntaina E-pentusista Kira, Väpä, Eran ja Milli ja lisäksi vanhempaa sakkia Luke ja Aatu. Kaikki teki kaksi treenipätkää. Valitsin pelkän tottiksen päivän teemaksi koska halusin mahdollisimman paljon Miian neuvoja, aksaa ehditään tehdä muutenkin ja se nyt ei varsinaisesti meidän päälaji olekaan. Kira teki ekalla kierroksella seuraamista ja toisella kierroksella luoksetuloa ja noutoa. Seuraamista treenattiin nyt siis patukalla. Sain Miialta neuvoja vielä palkan oikean kohdan kanssa mutta aika kivasti homma lähtee siitä pikkuhiljaa etenemään. Luoksetulon nenällä tökkimisongelmaan Miia keksi kanssa ratkaisun ja nyt koko tökkiminen on aika hyvin hävinnytkin. Noudon osalta saatiin lisää neuvoja hetsaamiseen. Varsinaista ongelmaa noudossa ei ole, toki nopeutta voisi tulla lisää. :)
Treeneistä jäi kyllä itselle superkiva fiilis! Kira teki tosi kivasti hommia ja heti halliin tullessa alkoi hakea katsekontaktia. Tosi mahtavaa! :) Edes Miian häiriö ei nyt ollut niin paha kuin ennen. E-pentusten isän omistaja Jonas ja kasvattaja Katri sattuivat olemaan hallilla myös treenaamassa joten ruokailun jälkeen päästiin seuraamaan Lupen montsu-treenejä (on se Luppe vaan pätevä ja ihana!!) ja lisäksi Jonas leikitti pennut ulkona kunnon pakkasesta huolimatta. Kira leikki minusta tosi kivasti, selvästi näki miten taitavampi leikittäjä sai siitä enemmän irti. Sain myös hieman Jonakselta vinkkejä miten lähteä viemään koiraa tuosta eteenpäin, minun pitää vain edelleen itse enemmän heittääntyä leikkiin ja haastaa koiraa leikkimään. Ei mitään pikkusievää kivaa!! ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti