28.10.2008

Tokokoe Jyväskylä 4.10.2008

Aina ei voi tietysti onnistua, mutta voi jestas. Täytyy sanoa, että paljon huonommin ei olisi koe voinut mennä! Paikka ei ehkä ollut paras mahdollinen, koe pidettiin Laajavuoressa Rantasipin asfalttipihassa ja vettäkin tietysti oli satanut/ tihutti niin että maa oli ihan märkä. Tuomarina toimi Tuire Marjamäki. Koira oli jostain syystä heti kisapaikalle saavuttaessa todella hermostunut ja paineistunut vaikken itse kokenut jännittäväni sen enempää kuin ennenkään. En tahtonut saada Aatua yhtään rauhallisemmaksi, vaikka yritin pysyä tyynenä itse ja silitellä koiraa ennen kehää. Koira oli kuitenkin tosi paineistunut ja huomasi selvästi että sen oli tosi vaikea keskittyä, näkyy myös pisteissä se.. Katastrofi liike liikkeeltä...

Luoksepäästävyys: 0
Tähän täytyy sanoa, että en ymmärrä miten voimme harjoitella tätä, jos treeneissä tämä aina sujuu ja viime kokeessakin tosiaan onnistui kuin vettä vaan. Mutta tietysti tuomareilla on erilaisia lähestymistapoja. Suoraan silmiin katsomin, eteen kyykistyminen ja kuonosta tarttuminen ei ollut Aatusta kivaa, ja siitä aivan hiljainen purnaus. Joka siis tuomarin mielestä tiputti liikkeen nollille.

Paikallamakuu: 7
Piippailua tässä, tietysti kylmä asfaltti ei varmaan kivoin makuualusta ole... Muuten ok.

Seuraaminen kytkettynä: 7
Aatu ei todellakaan keskittynyt yhtään, haahuili ihan missä sattuu. Istui nätisti perusasentoon pysähdyttäessä vaikka olikin märkää, se sentään oli hyvä. Kehä oli tosi pieni ja tuomari toimi liikkeenohjaajana myös, välillä tuntui että käskyä kääntyä ei kuulu vaikka kehänauha tulee jo vastaan..

Seuraaminen taluttimetta: 7
Tässä oli jo parempiakin pätkiä, mutta myös edelleen haahuilua, koiran keskittymiskyky kateissa ja sama vinkuminen jatkui edelleen.

Maahameno seuraamisen yhteydessä: 8

Tämä meni muuten kivasti, mutta takaisin perusasentoon nousussa Aatu ennakoi ja nousi ilman käskyä.

Luoksetulo: 6,5

Tässä oli jälleen ongelmia koiran pysyä paikallaan. Tätä täytyy nyt treenata, että Aatu tietäisi tarkasti milloin pitää jäädä odottamaan ja milloin seurata mukana. Luoksetulo oli tosi nopea, sivulle tulossa hieman törmäsi minuun ja tästäkin pisteet tippuivat..

Seisominen seuraaminen yhteydessä: 9

Tämä meni hyvin, en muista mistä tuo yksi piste lähti. Mutta seisominen siis toimi jälleen, hieno juttu!
Estehyppy: 10
Jee, tämä sentään toimii varmasti. :)

Kokonaisvaikutus: 7

Tässä vaikutti kuulemma koiran muriseminen luoksepäästävyydessä ja samoin vinkuminen liikkeissä. Eikä Aatu kyllä tosiaan oma itsensä ollut, ihan muissa maailmoissa oli koko koira kokeen aikana.

Pisteet yht. 143,5, II-tulos. Sijoitus 4/6

Että näin tällä kertaa.. Vähän hirvittää seuraava koe parin viikon päästä, että mitä ehditään korjaamaan ja tosiaan vielä miten! Tuntuu hieman toivottamalta, jos koira on alkanut pitää koetilannetta epämiellyttävänä ja stressaa eikä tee lähellekään samalla lailla kuin treeneissä. Ja paineen alla sitä vinkumistakin esiintyy huomattavasti enemmän, huoh. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti