Viime
aikoina on treenailtu ahkerasti tulevaa koetta silmällä pitäen, vaikka
ohjaaja ei olekaan jaksanut päivittää blogia. Muutamia ongelmia on
ollut, tässä tiiviisti...
- Luoksepäästävyyttä on treenattu reilusti. Ja se on alkanut sujumaan! :)
- Koira PIIPPAA. Ja paljon. Varsinkin paikallamakuussa.
Tätä
ollaan treenailtu, mitään oikotietä onneen ei ole keksitty, vaan kai se
on vaan pidemmän kaavan kautta palkattava hiljaa olemisesta (lyhyempää
pätkää alkuun) ja puututtava ylettömään mölisemiseen jatkossa. Kunpa
koirasta löytyisi mute-nappi jostain! Kunnon komentamista en edes
harkitse, koska tiedän että koira paineistuisi siitä entisestään ja
meteli vaan lisääntyisi.
- Seuraamisessa koira edistää. Tätä on
nyt yritetty paikkailla, Anskulta sain hyvän neuvon pudottaa vauhti pois
jos koira lähtee edistämään. Tuntuu toimivan, joten tällä mennään
jatkossakin. Palkitsemispaikka vaihtelee, koska jos palkkaan aina
samasta kohtaa koira alkaa ennenpitkää
poikittamaan/jätättämään/pysähtelemään tai mitä ikinä.
-
Luoksetulo on vino/koira törmää/perusasento jää kesken. Tässä ollut
vähän ongelmia ja viimein ymmärsin kääntää koko liikkeen niin, että
koira tuleekin suoraan sivulle. Yhtenä iltana treenattiin tätä pari
kertaa ja sen jälkeen koira jo osasikin. Helppoa! ;)
- Liikkeestä
seisominen on istuminen. Tästä meinasi tullan vallan murheenkryyni kun
liikkeestä säännöllisen epäsäännöllisesti putkahteli se istuminen esiin.
Olen vahvistanut seisomisasentoa naksulla ja ottanut tietynlaisen
silityksen ennen liikettä käyttöön. Vaikka alkuun näytti, ettei liike
ole sen varmempi kuin kuukausi sitten, niin loppuviikosta se alkoi
kuitenkin sujumaan. Jes! Työn riemuvoitto. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti