Ensimmäinen osa SM-kisoista täällä
Lähdin mökille päikkäreille esineruudun jälkeen mutta en
kyllä saanut nukuttua yhtään. Mietin mitä hakumetsässä on aamulla luvassa..
Aikainen herätys ainakin, koska meidän piti olla jo klo 5:00 aamulla 30km
päässä Lapualta lähdössä hakuilemaan. Kello soi siis iloisesti 3:40, ei kovin
inhimillistä :p Alunperin olin laskenut että meidän vuoro koittaa seiskan
pintaan mutta harmillisesti yhden edellä olevan koiran suoritus keskeytyi
valeilmaisuun ja niinpä päästiin tositoimiin hieman luultua aiemmin. Sumua ja kosteutta oli ilmassa, ilma ei kuitenkaan tuntunut liikkuvan oikein mihinkään suuntaan. Hakualueelle
mennessä maasto alkoi hahmottua - liukasta kalliota jäkäläpinnoitteella ja
pehmeää, raskasta sammalta loput. Matkalla oli vielä iso oja minkä yli piti
hypätä juuri ennen keskilinjan alkamista. Tuomarina meillä toimi Anni Rytkönen.
Vasen etukulma näytti haastavalta maastolta ja Kira lähti
sinne justiin niin huonosti kun pelkäsinkin. Korjasin kerran, jolloin se
kääntyi tekemään lenkin taaksepäin ja vielä kerran ja sitten oltiin mielestäni
kulma tarpeeksi hyvin katsottu, eikun liikkeelle. Oikea etukulma oli vähän
kivempaa maastoa Kiran mielestä ja sinne se viitsi juostakin heti ekalla
yrittämällä ;) Minä yritin pysyä keskilinjalla pystyssä (koko keskilinja sitä
suhteellisen liukasta kalliota aamunkosteudessa), laskea askelia ja katsoa
seuraavaa hyvää lähetyspaikkaa (joita ei ollut, aina oli edessä kaatunut puu
tai kallio tms.). Jo ensimmäiset pistot osoitti, ettei Kira aio tuossa
maastossa tehdä tavallisia suht hyviä pistojaan ja maasto vaikutti rankalta
juosta joten päätin että nyt jos koskaan mennään tuurilla. Pakko luottaa
koiraan että se haistaa jos siellä ukko on. Uskolle saatiin vahvistusta kun
noin 70 metrissä radan alusta löytyi oikealta puolelta ukko vanerilaatikosta.
Kira haukkui tämän hyvin, tosin sivulle siirtyminen vaati kaksi käskyä kun
ensimmäisellä koira jäi vähän puolimatkaan. Jatkettiin matkaa ja reilusti
jatkettiinkin. Koira vaikutti väsyvän ja aika juoksi.. Seuraava löyty tuli
reilusta 200 metristä (240m?) niin, että laitoin Kiran oikealle, jonne se
tekikin ihan hyvän piston sen verran mitä itse näin ja edempänä minusta eteni
keskilinjan yli vasemmalle puolelle. Seisoin paikoillani enkä puhunut mitään,
arvelin että on hajulla.. Ja niin olikin. Suht lähellä keskilinjaa Kira alkoi
kiertää kahden kallion välistä koloa edes takas ja katsoi välissä jo minuakin.
Viimein se löysi kohdan josta pääsi tarpeeksi lähelle maalimiestä ja pystyi mielestään haukkumaan. Piilolle siirtyessäni Kiralle tuli tauko haukussa ja pysähdyin
odottamaan että se jatkaa. Pääsin piilolle vain todetakseni että on pakko
kiivetä kallion päälle jos meinaan ottaa koiran hallintaan, muuten ei onnistu.
SM-6!! Kira <3 |
Tuloslistausta seurailin tarkasti ja ensin oltiin toisena,
sitten sijoitus alkoi arvatusti tippua... No arvasinhan minä ettei noilla pistellä
mitaleilla olla. Aika monella koiralla jäi yksi ukko löytymättä ja tulokset
päivittyivät hitaasti.. Lopputulema oli se että Kira on SUOMEN KUUDENNEKSI
TAITAVIN HAKUKOIRA 2016!! Kuinka huikeeta!! :) Joo vain mitalistit muistetaan eikä me tehty edes ykköstulosta, mutta ekalla hakukoiralla ekoissa SM:eissä sijalla 6.. Kyllä se on oikeasti hieno juttu! :) Ja minä itse muistan tämän varmasti aina, pieni koirani teki kyllä kaikkensa <3 Tottiksen onnistuminen lämmittää niin paljon, 92 on hieno tulos SM:eissä! Näissä kisoissa edes maastoon pääseminen tai tulos ole itsestäänselvä! Vielä kun olisi yksi esine löydetty lisää niin sitten olisikin taisteltu pronssimitalista.. Mutta turha näitä on jossitella, tänä vuonna näin :)
Iloisena yllätyksenä päästiin kuin päästiinkin palkintopallille vielä kun joukkuekisassa yhdistyksemme Keski-Suomen Palveluskoirayhdistys pokkasi SM-hopeaa!! HYVÄ ME! :) Niin saatiin mekin Kiran kanssa pytty kotiin ;)
Paremmat voitti tänä vuonna, mutta jos vaan koira pysyy terveenä niin eiköhän se ole pakko päästä ensi vuonna yrittämään uudestaan! ;) Joskus olen kuullut sanottavan että SM-kisojen fiiliksen ymmärtää vasta kun sen on itse kisaajana kokenut ja kyllä se on näin. Niin upeeta, niin pienestä kiinni... UUDESTAAN!! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti