24.2.2008
17.1.2008
Vatsavaivoja
Aatulle iski
ilmeisesti vatsatauti tiistaina, koska kotoa löytyi iltapäivällä kun
töistä kotiuduin useampi eri läjä. Koira oli koko illan normaalia
rauhallisempia, jopa hieman apea eikä halunnut lähteä lenkille,
joten kipeähän se oli. Eiliset agilitytreenit jäivät siis väliin, vaikka
Aatu eilen vaikuttikin jo melko normaalilta. Maha ei tosin eilenkään
toiminut vielä normaalisti, mutta ulkona löytyi jo menohaluja aivan
normaalisti. Toivotaan, että huomenna viimeistään alkaisi masunkin
toiminta olemaan jo kunnossa. Kummallisia nämä tammikuiset ilmat, kun
vettä sataa eikä lumesta ole taaskaan tietoakaan.
30.11.2007
Virallista terveyttä
Saimme eilen
Kennelliitosta postia, ja Aatu on nyt sitten virallisesti terve koira!
Eli molemmat lonkat tulivat takaisin A:na ja kyynärät 0:na. Aivan
mahtavaa! Polvet ja silmäthän tutkittiin jo aiemmin syksyllä, niissä ei
mitään ja samoiten keväällä Aatusta otettiin TGAA-testi, ei ole
taipumusta kilpirauhasen vajaatoimintaan. Myös selkäranka kuvattiin
lonkkien ja kyynärien kanssa, koska Aatullahan on vekki töpössä. Mutta
mutka on tosiaan vaan hännässä, selkäranka on aivan suora ja normaali.
Eli turvallisin mielin voidaan jatkaa agilityä ja oikeastaan mitä
harrastusta vaan. :)
16.11.2007
Mölli-kisat ja kiireistä elämää
Tämä viikko tuntuu
olleen melko kiireinen ja toisaalta talven tulo on varsinkin
alkuviikosta väsyttänyt siihen malliin, ettei oikein jaksaisi tehdä
mitään. Viikonlopulla ja ensi viikolla tahti ei sinänsä kyllä yhtään
rauhoitu, mutta loppuviikosta lähdetään reissuun vähän rentoutumaan.
Viime
lauantaina käytiin Aatun kanssa Viherlandialla JATin möllikisoissa
hakemassa hylsy kolmesta kiellosta. Ensimmäinen tuli jo toisella
esteellä, etenin itse liian nopeasti ja käänsin selkäni koiralle, joka
ei sitten rohjennut suorittaa A:ta ja tuli varulta vielä varmistamaan
että mihin olimme menossa. Koko alkusuora meni vähän nykien ja suoran
päässä vielä ensimmäisestä putkestakin juostiin ensi yrittämällä ohitse.
Myös puomi mentiin ensimmäisellä kerralla ripeästi ohi, liekkö olin
tässäkin menossa selin koiraan vai mikä Aatua häiritsi. Muuten 18-esteen
rata meni ihan hyvin ja olen kovin tyytyväinen Aatuun, ettei se
hermostunut vaikka olinkin itse tosi jännittynyt ja ohjauskaan ei
varmasti ollut parasta mahdollista. Mutta koira ei karannut radalta
kuitenkaan eikä lähde omin päin suorittamaan esteitä, on se sikäli
kovasti kuuliainen kaveri. :)
Tällä
viikolla agitreenit jäivätkin väliin kun itsellä venyi työpäivä sen
verran, mutta ensi viikolla toivottavasti keretään taas treenaamaan.
Tämän vuoden puolella treenikautta ei olisikaan jäljellä kuin kahden
treenikerran verran.
7.11.2007
Nukkumatti kävi
Aatulta kuvattiin
maanantaina lonkat, selkä ja kyynärät. Kauaa ei rahoituspiikin jälkeen
aikaa mennyt, kun poika nukkui jo täyttä päätä. Loppuilta menikin kotona
tokkurassa torkkuen, Aatu-rassukka oli aika pihalla maailman menosta.
Murahteli kyllä ulkoa tuleville äänille niinkuin normaalistikin, mutta
kun tulin kaupasta, koira lähti ovelle vastaan tohkeissaan, harmi vaan
ettei jalat kantaneet yhtään. Myöhemmin illalla päästiin kuitenkin jo
normaalisti pissikiepille pihalle ja aamulla koira oli ihan entisellään.
Mitään hälyttävää ei kuvista löytynyt, nyt vain odotellaan virallisia
tuloksia tyytyväisin mielin. :)
Aatusta on
tosi kivaa, kun on tullut lunta! Voi ottaa ulkona spurtteja ihan vaan
siksi, kun on lunta maassa. Mutta se ei ole kivaa, kun nyt joutuu
lihashuollon takia pitämään jo kokoajan takkia agilityssä, se ei oikein
ole Aatulle mieleistä. Muuten treenit ovat kuitenkin sujuneet viime
aikoina edelleen oikein hyvin. Koiran kärsivällisyys on kasvanut
selvästi, se ei enää ole karkaillut vaikka tekisinkin itse ohjausvirheen
ja selvästi se on syttynyt lajille vielä enemmän. Superihana, hieno
Aatuseni.<3
31.10.2007
Viimeinen kerta agi-kurssia
Perjantaina oli
tosiaan Kaisan agility-kurssin viimeinen kerta ja sen kunniaksi Kaisa
oli suunnitellut meille ykkös- ja kakkosluokan ratoja yhdistellen ihan
kunnon 15-esteisen kisaradan, joka mentiin vain kerran sen jälkeen kun
ohjaajat olivat kunnolla tutustuneet rataan. Aatu oli aivan loistava! :)
Keppien harjoitteluhan meillä on edelleen kesken, joten se ei
radallakaan ihan täydellisesti onnistunut, vaan Aatulla meinasi aina
mennä yhdellä pujottelulla kaksi keppiä kerrallaan. Mutta tämä onkin
tiedossa, ettei kepit ole täydellisesti hanskassa ja niitä on tarkoitus
treenata kokoajan pikkuhiljaa. Toinen virhe oli viimeisen aidan riman
pudotus, johtuen siitä, että ohjaaja oli jo toiseksi viimeisen esteen
jälkeen niin hirveän onnellinen, että unohti antaa koiralle hyppykäskyä
ollenkaan... ;) Mutta siis kokonaisuudessaan aivan loistavaa!
Tänään aloitetaan JATin talvikauden treenit uudessa ryhmässä Viherlandialla. Lauantaina Aatulla onkin onneksi hieronta, koska lihasjumeja näyttäisi ainakin silmämääräisesti ja tunnustelemalla löytyvän. Ensi maanantaille meillä on varattu eläinlääkäriaika lonkkien, kyynärien ja selän kuvausta varten.
Tänään aloitetaan JATin talvikauden treenit uudessa ryhmässä Viherlandialla. Lauantaina Aatulla onkin onneksi hieronta, koska lihasjumeja näyttäisi ainakin silmämääräisesti ja tunnustelemalla löytyvän. Ensi maanantaille meillä on varattu eläinlääkäriaika lonkkien, kyynärien ja selän kuvausta varten.
9.10.2007
Aina vaan agiliitoa
Eli aika
agility-painotteista on ollut meidän harrastukset viime aikoina, mutta
mitäpä sitten kun koira tykkää ja ohjaajakin tykkää! :) Perjantain
treenit sujui melkoisen vauhdikkaasti, ensimmäisellä radalla ohjaajan
käskyt eivät kerenneet nimittäin ollenkaan mukaan, mutta onneksi sentään
vartalo-ohjaus toimi ja koirakin sitä osasi lukea. Toiselle radalla
saatiin sitten jo käskytkin mukaan ja koiraan sen verran vauhtia, että
ensimmäinen "odota" meni puomilla ihan ohi, toisella reippaammalla
karjahduksella koira kiipesi takaisin puomille ja oli ihan sen näköinen,
että joo sori, tässä oon ollut ihan kokoajan oottelemassa. ;)
Kaikenkaikkiaan jäi tosi hyvä mieli treeneistä ja onnistunut fiilis
itselle siitä, että sain korjattua omat käskyt ajalleen. Meidän
treenipäivis on valitettavasti vain paperisena versiona, mutta jos saan
Flexitrackin taas toimimaan, niin täytyy piirrustaa tänne blogiinkin
sitten meidän treenejä. Mutta nyt agitreeneihin viherlandialle! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)