6.9.2013

Asuuko meillä kipukoira? :(

Tiistaina uusi osteopaatti totesi Aatun selkää tunnustellaan että meillä asuu kipukoira. :( Tässä Aatun terveys(ongelma)historia lyhyesti


- Aatu oli hyvin viriili nuori mies ja kovasti innostunut tyttöjen perään jo nuoresta asti. Vuoden vanhana 04/2007 vaivasi ärhäkkä esinahan tulehdus joka ei meinannut parantua ihan heti. Olisiko voinut vaikuttaa myös eturauhaseen jo silloin? Kesän/syksyn 2007 aikana oirehti kuitenkin ensimmäisen kerran selkäkipuaan. Mm. pitämällä selkää hieman köyryssä seisoessaan ja vetämällä takajalkoja enemmän kropan alle. Kävi hierojalla ja päätettiin odottaa virallisia luustokuvia.


- Aatu luustokuvattiin 11/2007. Lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja polvet jo aiemmin tutkittu 0/0. Samalla kuvattiin myös koko selkä koska Aatulla luonnontöpö ja vielä töpössä mutkakin. Tällöin ell epäili että Aatulla voisi olla yksi ylimääräinen lannenikama, mutta ei pystynyt asiaa kuvista varmaksi sanomaan. Jatkon selkäongelmat laitettiin tuon ylimääräisen nikaman syyksi.


- Kesällä 2008 päätin lopettaa agilityn harrastamisen, koska hyppääminen oli Aatulle vaikeaa, pudotteli rimoja kun ei saanut takajalkoja tarpeeksi hyvin kerättyä alleen. Hieroja totesi lanne-alueen olevan jumissa. Selkä oli hieman jäykempi oikealta puolelta ja kyljet samoiten jumittivat molemmin puolin. (Aatulla on aina ollut kyljissä lihasjumeja, kun olemme käyneet hierojalla)


- Syksyllä 2009 hieroja huomasi että Aatu oli alkanut käyttää enemmän vasenta puoltaan kropasta, seisoikin hieman vinossa niin että paino oli enemmän vasemmalla. Mitään selvää syytä tuolle jumitukselle ei löytynyt, hieroja epäili että Aatu oli satuttanut itseään niin, että oli alkanut varomaan oikean puolen käyttöä sitten. Lihaskuntoliikkeillä vinous helpotti.


- Kesällä 2010 outoja oireita takapuolen kanssa, väänteli itseään kovasti mutkille kun alaselkään tai peppuun koski. Peppureikä oli ärtynyt ja anaalirauhasissa oli hieman tukkeumaa. Ell epäili syyksi (suurentunutta) eturauhasta. Näitä samoja oireita on välillä ollut kuitenkin myös kastoroinnin jälkeen, liittyvätkö ehkä kuitenkin jotenkin selän kipuiluun..?!


- Syksyllä 2010 koira oireili selkää mm. murisemalla miehelleni tämän koskiessa Aatun selkään ja oli muutenkin ärtynyt (meidät hylättiin yhdestä tokokokeestakin kun Aatu murraili niin kovasti tuomarille). Selkä tuntui tunnustelemalla kipeältä. Nyt halusin että asia tutkitaan kunnolla ja samalla Aatu myös kastoroitaisiin. 09/2010 Aatun selkä kuvattiin uudestaan ja tällä kertaa ylimääräisiä lannenikamia ei kuvissa näkynyt. Verikokeista ei löytynyt mitään, haima, maksa ja kilpirauhanen, kaikki ok. Aatu kastoroitiin. Syytä kipuilulle ei löytynyt, eturauhasta toki epäiltiin.

Koko selkä syksyllä 2011

- Tämän jälkeen koira on käynyt epäsäännöllisen säännöllisesti hieronnassa ja välillä myös osteopaateilla. Joku vika rangassa on, että se vetää aina kipeäksi ja jäykistää koko koiran. Aiemmin kukaan hieroja/osteopaatti ei kuitenkaan ole suositellut koiran vientiä eläinlääkäriin kunnes nyt 09/2013 osteopaatti oli sitä mieltä että koiralla olisi jotain hermostollista ongelmaa koko rangan alueella ja että koira kannattaisi tutkituttaa Aistissa neurologilla.


- Aatulla on myös ollut epämääräisiä iho-oireita, ensimmäisen kerran v. 2011 ja sen jälkeen silloin tällöin riippumatta vuoden ajasta tai ruokinnasta. Karvatupet työnsivät ruskeaa mähmää joka muodostui ruveksi (kuvissa oirehdinta pahimmillaan). Tällöin saatiin eläinlääkäristä öljy-tukihoito iholle ja suosituksen lisätä öljylisä ruokaan. Oireet hävisivät, mutta edelleen välillä pieneltä alueelta voi löytyä hieman samaa oirehdintaa. Lisäksi välillä koiralla oli/on hiivaa varsinkin suupielipoimuissa ja toisinaan paikallisesti iskee pieni hotspot-kohta. Ei kuitenkaan normaaleja allergisen koiran oireita kuten tassujen pureskelua, kutinaa, korvien tahmaamista.. Silmät Aatulla on aina rähmineet jonkin verran. Osteopaatit ovat epäilleet iho-oireiden liittyvän selän kipuiluun – kun elimistö muutenkin kiputilassa ja ärtynyt, oirehtii kroppa ihonkin kautta.



Itse olen jo menettänyt toivoni että Aatulle mitään varsinaista diagnoosia saataisiin, mutta yritetään nyt vielä. Aatu syö nyt alkuun viikon kipulääkekuurin (kun osteopaatin mielestä koko selän alue on aika kuuma, voisiko siellä olla joku tulehdus ihan..?) ja sen jälkeen mennään 16.9. jälleen kerran röntgen-kuviin varmistamaan että miltä ranka tällä hetkellä näyttää. Tämä historiikki lienee apuna silläkin käynnillä. 

Mitä röntgenin jälkeen pitää sitten tehdä, sitä en vielä tiedä.. Tulisitpa vain pian kuntoon Aatu-pieni! <3

3 kommenttia:

  1. Voi miten kurjaa...toivottavasti saatte pian oikeita vastauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :( Ei nyt auta kuin odottaa uudet kuvat rangasta ensin ja miettiä sitten jatkoa. Jos vakuutusyhtiö ei korvaa magneettikuvausta niin se jää kyllä sitten väliin, kun ei ole mitään takuita että sieltäkään syytä löytyisi. Tietenkin diagnoosi olisi mukava saada mutta toisaalta oireita hoidetaan joka tapauksessa että eipä se diagnoosikaan meitä autuaaksi tee. "Hyvällä tuurilla" röntgen kertoo jotain ja olen reilun viikon päästä jo viisaampi. :)

      Poista
  2. http://nukanblogi.blogspot.fi/2013/09/meidat-on-haastettu.html Teille haastetta!

    VastaaPoista