2.1.2011
15.12.2010
Elämää kastraation jälkeen
Aatun leikkauksesta on ensi viikolla kulunut 3 kuukautta, joten
ajattelin hieman päivittää tilannetta, miten leikkaus on muuttanut
koiraa. Lyhyesti sanottuna ei ainakaan toistaiseksi juuri mitenkään!
Mikä on kyllä hyväkin, koska pelkäsin että leikkauttaminen tekisi
koirasta entistä epävarmemman ja siksi lykkäsin kastraatiota aika
pitkään. Aatu ei ole mielestäni mitenkään sen ihmeemmin rauhoittunut,
kun sen kanssa touhuaa, riittää virtaa ihan samalla lailla kuin
ennenkin. Patukasta taistelu on edelleen maailmanparasta! Vieraita
koiria kohtaan ei juuri muutoksia, tosin lenkillä Aatu nykyään suhtautuu
pääsääntöisesti aika rennosti vastaantuleviin koiriin. Tämä tosin on
kyllä alkanut jo ennen leikkausta, mutta ei siis muutoksia huonompaa
siinäkään. Vieraita ihmisiä kohtaan käytös ei myöskään ole muuttunut,
joistakin ihmisistä Aatu tykkää heti alusta asti ja toisia kohtaan
käyttäytyy varautuneesti, ihan niinkuin ennenkin.
Toiveissa oli että Aatun käytös narttukoiria kohtaan vähän
rauhoittuisi leikkauksella... Ainakaan toistaiseksi ei näytä kyllä
yhtään siltä :D Tänään käytiin Aatun mielestä aivan ihanien
perro-neitien Junon ja Fannyn kanssa jäällä lenkkeilemässä ja kyllä ihan
vanhaan malliin Aatulla oli vaan yksi leikki tyttöjen kanssa
mielessä... No, leikkauksesta on vielä aika vähän aikaa. Ja Aatun
mielestä Juno ja Fanny vaan ovat NIIN ihania! :)
Täällä pakkasten keskellä odotellaan joulua. Aatulle on tulossa MONTA
pakettia, paljon uusia leluja ja luita ja isoimpana lahjana uusi
trimmeri!
1.11.2010
Marraskuuta jo!
Aatun kanssa on edellisen päivityksen jälkeen vietelty jonkin aikaa
sairaslomaa, mutta nyt on päästy taas treenaamaan ja touhuamaan
normaaliin tapaan. Käytiin siis syyskuussa vielä tokokokeessa
Pihtiputaalla, mutta valitettavasti se oli aivan turha reissu meille.
Aatu murisi tuomarille kentälle mentäessä niin, että tuomari joutui
valitettavasti hylkäämään meidät. :( Jahka olin pari päivää keräillyt
itsetuntoani tuon jälkeen, täytyi todeta että koira oli jo tuota ennen
ollut tavallista äreämpi. Niinpä samalla kun varasin Aatulle
kastorointi-aikaa (tämä on ollut suunnitteilla jo pidemmän aikaa),
varasin myös verikokeet ja selän röntgen-kuvauksen, jotta voidaan
ainakin varmistaa ettei mitään fyysistä ongelmaa ole käytöksen taustalla
(kiitos Anna tsempityksestä ja neuvoista, taas...!).
Aatu kävi siis eläinlääkärissä 24.9., samalla poika tosiaan
kastoroitiin ja tutkittiin tarkemmin. Verikokeista ei löytynyt mitään,
haima, maksa ja kilpirauhanen, kaikki ok. Samoin selän röntgen-kuva
näytti kuulemma ihan hyvältä, ei mitään hälyttävää tässäkään ja aiemman
eläinlääkärin epäilyistä poiketen EI YLIMÄÄRÄISIÄ LANNENIKAMIA! Hienoa
sinänsä, että mitään terveydellistä vikaa ei löytynyt. Leikkauksen
jälkeisen sairaslomapätkän jälkeen jo varattua hieroja-aikaa odotellessa
Aatu satutti toisen koiran kanssa leikkiessä selkänsä (tai tässä vasta
selvemmin alkoi oireilemaan, tiedä sitten oliko selkä kipeä jo
valmiiksi) ja hierojalla löytyikin taas jumeja sitten. Selkä tuntuu
tosiaan kipeytyvän ja menevän jumiin aika usein, joten aika varovaisesti
suhtaudun edelleen esim. isojen esteiden hyppyyttämiseen, vaikkei sitä
ylimääräistä nikamaa selässä olekaan.
Nyt käytös on taas mennyt vähän parempaan suuntaan, ollaan naksuteltu
ja tehty kivoja juttuja yhdessä. Helpompaa itsellekin taas, kun koira
on rennompi ja on itsekin helpompi olla rennompi - meillä on tämä
ikuinen oranvanpyörä mutta onneksi se pyörii parempaan suuntaankin
välillä. :) Eiköhän tämä tästä taas, nyt harjoitellaan tuomarin
kohtaamista ihan konkreettisesti, pienissä paloissa ja hartaudella. Aina
sitä vaan palataan takaisin niihin perusteisiin, että tämän luonteisen
koiran kanssa asiat on pakko opetella pienissä paloissa ja huolella!
Aatu on toipunut kastoroinnista hienosti, ensimmäinen yö oli meillä
uneton mutta sekään ei niinkään kipujen vuoksi, vaan siksi että Aatu
pelkäsi kauluria.. Sen jälkeen vaihdettiin kotitekoisiin
haaremi-housuihin eikä ongelmia ollut sen koommin. Vielä aikaista sanoa,
onko luonteeseen tullut mitään muutoksia. Lähinnä ajatuksena oli, että
koska kyseessä ei ole jalostuskoira, sen on ihan turhaa hössöttää
naisten perään. Kesällä käytiin eläinlääkärissä omituisen takapuolen
oireilun vuoksi ja eläinlääkäri epäili tuon oirehdinnan johtuvan
osittain eturauhasesta. Tunnusteli Aatun eturauhasen ja oli sitä mieltä
että Aatu onkin aika superuros! ;) Suositteli myös leikkauttamista,
koska epäili että eturauhanen tulee jatkossa vaivaamaan enemmän.
Yksi ajatus tämän kastoroinnin taustalla on myös tulevaisuuden
suunnitelmissa - toiveissa olisi kovasti että Aatu saisi keväällä
pikkusiskon! :)
23.8.2010
Tokokoe Keuruu 22.8.2010
Tuomarina Marko Puranen ja ykkönen mielessä tietty hommiin.
Paikalla makaaminen: 9
piippaa piippaa.. Mutta loppua kohti väheni kovasti kuitenkin kuulemma.
Seuraaminen: 8,5
Tuomarin mielestä koiran seuraaminen oli liian tiivis ja se painosti
minun kävelyä mutta itse olin seuraamiseen kyllä ajoittaista kovaa
hengittelyä lukuunottamatta tyytyväinen. Tiivis ja reipas sen olla
kuuluukin! :)
Maahanmeno: 9
Luoksetulo: 9
Vähän himmaili ennen käskyä jo vauhtia pois, mutta silti tähän tosi
tyytyväinen edellisen kokeen jälkeen. Nyt uskaltaa jo ottaa taas vauhtia
vähän lisää treeneissä.
Seisominen: 10
Hieno Aatu! :)
Noutaminen: 8
Kämmikäpälä ohjaaja heitti kapulan liian lähellä ja sitten kipitti
reippaasti tuomarin kehoituksesta sen hakemaan ja heitti uudestaan. Ja
pisteitä pois siitä syystä.. Koira osasi hommansa onneksi paremmin.
Kauko-ohjaus: 9
Omatoimisuus oli tästä kadonnut, jesh!
Estehyppy: 6
Tässä sitten koiralle kävi pikku moka, se lähti reippaalla vauhdilla
esteelle todetessani liikkeenohjaajalle kyllä.. Huomasi kuitenkin
kämminsä ennen estettä ja palasi kiltisti perusasentoon ja saatiin homma
suoritettua oikein. Täytynee esteen takana vaihtaa kyllä-sana
johonkin muuhun, tämä vaan oli ihan kerta ikinä kun Aatu tuon sekoittaa
niin en osannut ollenkaan varautua. Liekö toinen jo vähän intopinkeenä
menossa palkalle ;)
Kokonaisvaikutus: 8
Piippaaminen laski tätä.
Pisteet yht. 172, I-tulos ja sijoitus 2/5.
Jee, se oli se mitä haettiin! Yhtä ykköstä vailla titteli. :)
Tokokoe Viitasaari 19.6.2010
Ykköstä lähdettiin Viitasaarelle yökokeeseen
metsästämään mutta erinäisten sattumusten kautta se ykkönen vaihtui
kolmoseksi :D Syytän osittain aikamoista sadetta joka alkoi paikkamakuun
aikana ja selvästi häiritsi Aatun yksilösuoritusta. Pienistä mokista
jäi ykkönen kiinni mutta niin siinä välillä käy, ei auta..! Tuomarina
jälleen Mauri Pehkonen.
Paikalla makaaminen: 10
Sade varmaan taittoi Aatun pienestä piippauksesta äänen pois tuomarin korvista - mutta tähän olemme tyytyväisiä kyllä ;)
Seuraaminen: 7
Seuraaminen oli melkoista poukkoilua kunnon äänitehosteilla mutta syytämme sääolosuhteita..
Maahanmeno: 8
Luoksetulo: 5
Tällä kertaa Aatulle läpijuoksujuttu, ei löydy jarruja koirasta! Ja käsimerkki vaihtui tämän jälkeen takaisin suulliseen käskyyn.. Alokasluokan luoksetuloksi olisi ollut tosi hieno :D
Seisominen: 8
Noutaminen: 10
Kauko-ohjaus: 0
Tässä kävi se toinen kämmi, Aatu suoritti kauko-ohjaukset tosi hienosti paikallaan - harmi ettei liikkeenohjaaja saati minä käskytyksen kanssa ehtinyt mukaan.. Vissiin herra tuumasi että nyt hommat täällä kaatosateessa saa luvan riittää, äkkiä hommat loppuun ja autolle!
Estehyppy: 10
Kokonaisvaikutus: 7
Pisteet yht. 138, III-tulos ja sijoitus 3/5
Paikalla makaaminen: 10
Sade varmaan taittoi Aatun pienestä piippauksesta äänen pois tuomarin korvista - mutta tähän olemme tyytyväisiä kyllä ;)
Seuraaminen: 7
Seuraaminen oli melkoista poukkoilua kunnon äänitehosteilla mutta syytämme sääolosuhteita..
Maahanmeno: 8
Luoksetulo: 5
Tällä kertaa Aatulle läpijuoksujuttu, ei löydy jarruja koirasta! Ja käsimerkki vaihtui tämän jälkeen takaisin suulliseen käskyyn.. Alokasluokan luoksetuloksi olisi ollut tosi hieno :D
Seisominen: 8
Noutaminen: 10
Kauko-ohjaus: 0
Tässä kävi se toinen kämmi, Aatu suoritti kauko-ohjaukset tosi hienosti paikallaan - harmi ettei liikkeenohjaaja saati minä käskytyksen kanssa ehtinyt mukaan.. Vissiin herra tuumasi että nyt hommat täällä kaatosateessa saa luvan riittää, äkkiä hommat loppuun ja autolle!
Estehyppy: 10
Kokonaisvaikutus: 7
Pisteet yht. 138, III-tulos ja sijoitus 3/5
Tokokoe Laukaa 6.6.2010
Starttasimme tosi pitkän kisatauon jälkeen avoimen luokan Laukaassa
kesän alussa. Ohjaaja oli rento kuin rautakanki kokeeseen lähtiessä ja
koira tietysti aika lailla samoissa fiiliksissä.. Liekö sitten helle
vähän tilannetta pelastanut, kun koira itseasiassa toimi kehässä välillä
jopa hieman letkeästi. Mm. nouto olisi kaivannut lisäpotkua!
Harvinaista Aatulle.. :D
Tuomarina Mauri Pehkonen, liikkeet
järjestyksessä:
Paikalla makaaminen: 8
Kitinää kuului, yllätys yllätys..
Seuraaminen: 8
Maahameno: 10
Meidän bravuuri :)
Luoksetulo: 8
Seisominen: 9
Noutaminen: 8
Kauko-ohjaus: 8,5
Aatua selvästi kiusasi liikkeenohjaaja kun tämä oli niin lähellä
koiran takana, ei tätä oltu huomattu treenata etukäteen. Itse liike
kuitenkin suht ok.
Estehyppy: 10
Kokonaisvaikutus: 9
Pisteet yht. 172,5, I-tulos ja sijoitus 2/8.
Aatu voitti itselleen eri mieluisan frisbeen jota ylpeänä esitteli
kaikille tutuille kokeen jälkeen. :) Tyytyväinen ekaan kokeeseen uudessa
luokassa voi kyllä olla!
16.5.2010
Aatun luonnetesti 16.5.2010
Aatu
kävi luonnetestissä Tampereella 4-vuotiaana. Testissä tuomarina
toimivat Pekka Orava ja Pasi Halme. Tässä eri osa-alueet
pisteytyksineen:
TOIMINTAKYKY +1 kohtuullinen
TERÄVYYS -1 pieni jäljelle jäävin hyökkäyshaluin
PUOLUSTUSHALU -3 hillitsemätön
TAISTELUHALU +2 kohtuullinen
HERMORAKENNE -1 vähän hermostunut
TEMPERAMENTTI +3 vilkas
KOVUUS +1 hieman pehmeä
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS -1 selvästi pidättyväinen
LAUKAUSPELOTTOMUUS +++ laukausvarma
LOPPUPISTEET YHT. 34
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
