Tänään oli sitten vuorossa meidän kauden päätavoite, ekat oikeat kisat eli belgien rotumestaruudet kansallisten lajien osalta Kaustisella. Jännitys oli pinnassa koko viikon mutta eilen ja tänään mentiin melko maltillisella jännäämisellä, osansa lienee toki tämän aamuisella "melko aikaisella" herätykselläkin klo 03:50. Huh! Kisainto ei varsin ollut huipussaan kun aamulla peiton alta kaivauduin ylös :D
Haun osalta suoritukset alkoivat esineruudulla, jännittävää :) Ruutu oli aika haastavassa maastossa, oli paljon puita ja puskaa, ollaan varmaan aina treenattu avonaisemmassa maastossa... Ei tuntunut ilma liikkuvan ollenkaan joten ruutu oli aika haastava. Kira nosti 2 esinettä ja sai ruudusta 20 pistettä - hakukoirien parhaat pojot. :)
Seuraavaksi suunnattiin hakuradalle. Nyt jännitti! Maasto oli tosi aukeaa tasaista metsää vasen puoli, oikealla oli kalliokkoa ja puustoa. Etukäteen jännitin sitä, että kestääkö hallinta vai meneekö rata ihan kaahailuksi Kiralta. No ei mennyt, Kira irtosi älyttömän huonosti pistoille ja oikeastaan vasemmalle ei tainnut tehdä yhtään kunnon syvää laatikkopistoa...! :O Oikea puoli ei sujunut merkittävästi paremmin ja kokonaisuudessaan Kira työskenteli tosi paljon taaksepäin. Eka ukko löytyi muistaakseni jo ekalla tai toisella pistolla oikealle. Haukku ok, haltuunotto samoin. Jatkoimme matkaa ja pistot ei varsin parantuneet, meinasi jo alkaa kylmäämään ohjaajaa kun ei ukkojakaan nouse... Pakko oli luottaa koiraan ja jatkaa matkaa. Olin itse hieman yli 200 metrissä ja lähetin Kiran oikealle. Se oli kaartanut pistolla reilusti taaksepäin ja nosti sieltä toisen maalimiehen. Taas haukku ja haltuunotto ok. Huh kun oli täpärällä ettei jäänyt keskimmäinen ukko metsään...!! Tältä ukolta kun tultiin, olin taas sekaisin askelissa, että paljonko olen 200 metrin merkin jälkeen edennyt. Koira irtosi taas tosi huonon piston ja laitoin sen jälleen kerran oikealle. En uskaltanut liikkua enää keskilinjalla, laitoin koiran pistolle ja toivoin että se nyt menisi. Kira lähti keskilinjan suuntaisesti eteenpäin aluetta ja löysi viimeisen ukon. HUH mikä helpotus! Kaikista ilmaisuista täydet, työskentelystä vähennyksiä hyvään huonojen pistojen ja taaksepäin työskentelyn takia. Haku 163.
Varmasti vasemmalle puolelle irtoamiseen vaikutti se, ettei siellä ollut koko 300 metrin radalla yhtään tyyppiä mutta kyllä nyt motivaatio olisi koiralla saanut olla paremmassa kunnossa. Ilmeisesti sille saatiin hallinta-treeneillä hallaa aikaan. :( No, ikuista tasapainoiluahan tämä ja onneksi Kira kuitenkin nosti kaikki tyypit! Oli minusta kyllä ihan rotumestaruuskisojen arvoiset maastot - ei ollut ihan helppoa mutta selvittiinpäs! :) Nyt vaan treeniä, eiköhän se juokseminenkin sitten taas maistu :) Maaston jälkeen siis pisteet yhteensä 183.
Pikkaisen haun huono työskentely söi ohjaajan fiilistä ja laskin vielä että tottiksesta pitäisi saada vähintään 87 pistettä, että saadaan ykköstulos. Ei tuntunut ihan helpolta nakilta mestiksistä, varsinkin kun vielä kentän reunalta tiedettiin kertoa että tuomari on melko tiukalla linjalla mennyt. Hain Kiran aika hyvissä ajoin odottelemaan ja yritin tietysti sitä kohtaan olla iloinen ja rento. Edellisen parin viimeisiä suorituksia ja arvosteluja katsellessa Kira antoi minulle suukkoja ja nojaili jalkoihini hyväntuulisena. <3 Sain psyykattua sen avulla omankin fiiliksen paremmaksi - hemmetti nyt mennään ja näytetään mitä me osataan ja katsotaan mihin se riittää!! Ei luovuteta ennenkuin on yritetty! Cheekin sanoin kävi miten kävi, voittajat ei pelkää hävii :D me marssittiin kentälle kättelemään tuomaria ja sitten se oli näytön paikka! Aloitettiin liikkeillä. Seuraaminen oli aika jees, Kira tuntui aktiiviselta ja kivalta, pikkaisen taaempana olisi paikka saanut olla mutta kokonaisuutena oikein kiva. :) Myös henkilöryhmä meni vallan mukavasti, seuraamisesta erinomainen. Seuraamisen ongelmien jälkeen tämä lämmittää kovasti :)
Istuminen oli nopea, joskin alun seuraamisessa pientä edistämistä. Erinomainen. Maahanmenossa samoin seuruupaikka hieman edessä, maahanmeno kuitenkin nopea ja varma. Luoksetulo lähti hyvin mutta eteentullessa himmasi ja sivulletulo jäi vajaaksi. Hyvä..?
Seisominen meni ok. Erittäin hyvä? Tasamaanoudon kapula oli haastava heitettävä ja eihän se mihinkään lentänyt. Kira lähti reippaasti mutta toi ravilla. Tyydyttävä (aika tiukka arvostelu kun koira lähti nopeasti, nosti kapulan reippaasti ja varmasti ja toi pureksimatta yhtään.. No, oli se hidas toki). Hyppynouto oli hieno, erinomainen, samoin A-este hienosti, erinomainen myös siitä.
Eteenmeno jännitti, lähteekö se ollenkaan? .. No lähti! Ja juoksi niin hienosti että otti kaksi käskyä alas. Ei haittaa! Tosi hienoa kun juos! :) Paikkamakuu erinomainen ja kokonaispisteet 92. WUHUUU ja hirveesti tuuletuksia! Olen niin iloinen tottiksen onnistumisesta tänään että..! Paljon pieniä kauneusvirheitä joo mutta kokonaisuudessa onnistuttiin tänään tosi hienosti ja fiilis kantoi! Ihan mahtavaa, KIITOS KIRA! <3
Lopputuloksena haun RM-hopeaaaaa pistein 275 ja ykköstulos! Hoppee ei oo häppee kun kultaa nappasi Kiran super-taitava velipoika Väpä omistajansa Minnan kanssa. :) Siis tuplavoitto sisaruksille, ei huonosti! :) Kira ja Väpä teki kokeen ainoat ykköstulokset hausta. Olen tuloksesta tosi iloinen ja tottiksen onnistuminen lämmittää mieltä niin paljon! Hetki fiilistellään tätä ja ihaillaan mitalia :D mutta maaston osalta jäi kuitenkin vielä ensi vuodelle petraamisen varaa... ;)
Paljon onnea, erityisesti hyvästä fiiliksestä!!
VastaaPoistaKiitos! :) Se fiilis tässä nimenomaan olikin se tärkein onnistuminen vaikka kyllä hopea ja 1-tuloskin toki mieltä lämmittää :)
VastaaPoistaOnnea! :)
VastaaPoistaLämpimät onnittelut. Todella hienosti veditte!
VastaaPoista