4.6.2014

Ei pikku-Kiroja

Kiran kokoajan pahenevien ja pidentyvien valeraskauksien takia piti tehdä päätöksiä ja koiran parasta  ajatellen päädyin siihen, että Kira steriloidaan ensi perjantaina (eli perjantaina 13. päivä - hyvin valittu leikkauspäivä :D) tähystämällä. Kevään valeraskaus ei helpottanut edes Galastop-kuurilla kunnolla ja oireiden jatkuessa nelisen viikkoa alkoi koko homma käydä vähän epämielekkääksi molemmille. Jos koira on kahdesti vuodessa ensin juoksujen takia ns. pois pelistä ja sitten vielä valeraskaudet päälle joka juoksun jälkeen niin kyllä siinä harrastaminen  käy hankalaksi. Ja hormonihäiriöisen koiran kanssa se märkäkohdun riskikin on suurempi. :( Nyt ehditään toivottavasti hoitaa leikkaus ja siitä toipuminen alta pois ennen syksyn mahdollisia kokeita ja luonnetestiä.

Pikku-Kipa <3

Tietysti toisaalta olisi ollut kiva säilyttää tulevaisuutta varten se mahdollisuus, että JOS Kiraa kuitenkin päädyttäisiin käyttämään jalostukseen joskus, niin kohtu olisi tallella. Jaksan kuitenkin uskoa, että tästä rodusta löytyy terveitä ja kivoja narttuja, joilla ei ole hormonien kanssa ongelmia. :) Ja kauhulla ajattelen myös syksylle odotettavissa olevaa juoksua, miten sen jälkeisestä valeraskaudesta oltaisiin selvitty kun lääkityskään ei enää tehoa.. Saati sitten jos ja kun pennuttamiseen olisi kuitenkin ollut vuosi tai kaksi aikaa. Juu ei tuu mittään, helpompi näin. Päästään rauhassa Kiran kanssa harrastelemaan ja kisaamaan ilman pelkoja juoksuista ja valeraskauksista. 
Vähän isompi pikku-Kipa :)

PS. Kuinhan karvainen tuosta koirasta tulee steriloinnin jälkeen? Muuttuuko se tervuksi? :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti