Kävimme Kiran kanssa Keuruulla samalla kertaa tutkituttamassa lonkat, kyynärät, silmät ja selän 6.6. Kennelliiton lausunnot tulivat (kamalan pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen) viime viikolla ja Kira on nyt siis virallisestikin terve - lonkat A/A ja kyynärät 0/0! :) Ihanaa!! Selkälausuntoa odotellaan vielä, niiden osalta tilanne on ilmeisesti ruuhkautunut kunnolla kennelliitossa. Eläinlääkäri ei kuitenkaan nähnyt selkäkuvassa mitään, mistä olisi syytä olla huolissaan. Myös silmäpeilaus on suoritettu ja puhtain paperein Kira siitäkin selvisi.
Kira otti tulokset vastaan rennosti :) |
Nyt on hyvä jatkaa harrastuksia siis! :) Paitsi että tokotreeneistä ollaan justiin juoksun vuoksi tauolla. Mutta agility pyörii ja viimeksi hommassa alkoi jo olla vähän tekemisen meininkiäkin, saatiin toisella treenikierroksella tehtyä tosi hieno rata Kiran kanssa! Ekat viestitreenit on myös käyty ja pakko sanoa että vitsi miten paljon olisi niin kivoja lajeja..! Nuo juoksut tulikin nyt tosi hyvään aikaa, ei tarvitse sitä jännittää enää syksyn MH:ta odotellessa ja hyvin ehditään vielä juoksuvaroajankin jälkeen tänä kesänä/syksynä BH-kokeeseen ja tokon ALOon, jos vain suinkin saadaan homma sille mallille muuten. :)
Aatulla on taas terveysongelmia, kevään/kesän aikana on kärsitty usemmasta hotspotista ja epäilen myös että suupielien hiiva on uusinut taas. Lisäksi se alkoi viime viikolla oireilla selkäänsä, se on nyt selkeästi tosi kipeänä. Varasin Aatulle eläinlääkäriajan perjantaille, tutkitaan nyt samalla kertaa myös kilpirauhasen vajaatoiminnan mahdollisuus ja katsotaan nuo akuutit vaivat. Edellisen kerran Aatulta on tutkittu kilppari 09/2010 joten hyvä tuo ehkä on tarkistaa. Yksi kilpparin oireista on epämääräiset iho-oireet ja niitä Aatulla on ollut vaihtelevasti jo pidemmän aikaa. Toki nämä voi johtua jostain muustakin kyllä. Sain onneksi myös nopeasti ajan osteopaatille, käydään pieni kesäretki Aatun kanssa ensi maanantaina Tervakoskella ja katsotaan löytyisikö sieltä apu selälle. Pitäkäähän peukkuja pystyssä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti