Lauantaina ajeltiin Tampereelle treenaamaan tokoa muitten belgien
kanssa. Elina lähti onneksi minulle matkaseuraksi mukaan ettei tarvinnut
yksin ajella koko matkaa. Oli kiva päivä! :) Kiran kanssa on niin kiva
matkustaa ja treenaillakin toki. Se on vaan niin ihQu! <3
Treeniteemoiksi olin valinnut kaukot ja tunnarin (nämä minulle
vaikeimmat liikkeet) mutta tunnaria kouluttajat eivät suosittelleet
alkaa harjoittelemaan vieraassa hallissa nuorella koiralla. Käytiin
kuitenkin liike teoriassa läpi ja sen jälkeen treenailtiin Kiran kanssa
ruutua. Kuvat päivästä Elisa Salmi.
Kaukoissa saatiin vinkkiä että nyt alan häivyttämään imuttamista eli
namikättä koiran kuonosta irti. Palkka voi tulla kokonaan toisesta
kädestä tai takapalkkana koiran takaa. Seisominen Kiralla on huonoiten
hanskassa eli sitä kouluttajat neuvoivat treenaamaan ihan kokonaan
erikseen alkuun. Mietiskelin tuossa eilen että mitenköhän onnistuisin
treenailemaan yhtäaikaa jääviä (nämäkin pilkottava nyt jokainen erikseen
kun Kira tahtoo ne sekoittaa eikä tekeminen ole varmaa) ja kaukoja +
kaikkea muuta.. Eli pitänee nyt laatia treenisuunnitelmaa ja tehdä
jatkossa hommat selvemmin koiralle opettelemalla vain yhtä asiaa
kerralla. Kira on siitä niin ihana että se kyllä suorittaa hyvin
varmasti sitten kun on oikeasti oppinut liikkeen ja osaa sen.
Ruutua tehtiin niinkuin tähän asti on tehty - kosketusalusta ruudussa
ja lähetän koiran, käsken pysähtymään ja palkkaan heittämällä namin.
Kira osaa tuon aika varmasti ottaen huomioon että ruudun treenaamisessa
on ollut pitkään taukoa. Saatiin ohjeita hieman hienosäätää loppuasentoa
eli ihan namilla ohjaan Kiraa erikseen kosketusalustalle että
loppuasento olisi minua päin, ei poikittain ruudussa. Ja pikkuhiljaa
sitten vaan matkaa pidentäen ja namialustaa pienentäen hommaa eteenpäin.
Ruutu kuitenkin aika kivalla mallilla jo tässä kohti! :) Yritetään
ehtiä muuten treenailla tokoa lisää ennen kevään leiriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti