Sunnuntaina
25.5. lähdimme hillittömässä jännityksessä yrittämään onneamme
BH-kokeessa Suonenjoella. Koirakoita oli ilmoitettu kokeeseen yhteensä 7
(+ nollakoira) ja tuomarina toimi Markku Korhonen. Saimme aamun
arpaonnessa lähtönumeron 3, joka tarkoitti sitä, että suoritimme
liikkeet ensin ja sen jälkeen paikallamakuun.
Selvästi jännitykseni vaikutti kovasti koiraankin, eikä kokeessa kaikki liikkeet tietenkään sujuneet yhtä hyvin kuin treeneissä. Taluttimessa seuraamisessa Aatu hieman haahuili, eikä kontakti ollut ihan tiivistä, mutta kulki kuitenkin mukana. Tuomari huomautti tästä, että olisin rohkeasti voinut hieman hihnalla johtaa koiraa enemmänkin, ja että oma jännittämiseni selkeästi huononti koiran suoritusta. Vapaana seuraaminen oli selvästi parempi vaikkei Aatu tässäkään mielestäni esittänyt parastaan, edistikin paikka paikoin hieman. Tämä tuomarin mukaan kuitenkin erinomaista, jos oikein muistan (ilmeisesti oma paniikkini alkoi hieman helpottaa?).
Liikkeestä istuminen, maahanmeno ja luoksetulo sujuivatkin tällä kertaa kröh... omalaatuisesti... Nimittäin olen tyhmänä treenannut Aatun kanssa istumista ja maahanmenoa samassa järjestyksessä kuin se kokeessakin menee, Aatulla kun on ollut vähän ongelmana lyödä liikkeestä istumisessa maahan. Koira siis muisti ihan tarkasti että mitä tässä kohti tapahtuu ja ennakoi pahasti. Eli kun lähdin seurauttamaan koiraa, se istui muutaman askeleen jälkeen ilman käskyä ja minun piti toistaa seuraa-käsky. Oikeassa istumiskohdassa se sitten luonnollisesti meni maahan, koska maahan meno tulee istumisen jälkeen. ;) Eli suoritimme siis maahan menon kahdesti, jonka jälkeen luoksetulo, jonka Aatu suorittikin melko vauhdikkaasti ja törmäsi kevyesti minuun, josta taas siirtyi ilman eri käskyä sivulle napittamaan, että jokohan tästä kohta alkaisi saada jotain palkkaa. :) Näistä tuomari kommentoi, että liikkeestä istumisessa oli hieman ongelmia, mutta luoksetulo oli todella näyttävän nopea, loppuasennosta ei tullut ainakaan mitään sanallista sanktiota.
Paikallamakuun Aatu teki aika lailla täydellisesti, yleisöstä kerrottiin että se makasi paikallaan kuin tatti, edes painoa ei siirtänyt kertaakaan kankulta toiselle. Hienoa! :)
Kaupunkiosuudelle oli järjestetty paljon tapahtumaa, oli pyöräilijöitä, rullaluistelija, lenkkeilijöitä ja häiriökoira joka myös juoksi takaamme ohitse. Aatu oli selvästi pinkeänä ja ihmeissään vähän uudesta tilanteesta ja paikasta, mutta todella ylpeä olin koirasta kun se kuitenkin käyttäyi todella hienosti. Ei reagoinut väkijoukkoon kovin kummoisesti eikä edes murissut häiriökoiralle missään vaiheessa ollenkaan. Kaupan eteen jättämisessä se kyllä vinkui hieman, minkä takia tuomari seisottikin minua piilossa jonkun aikaa, että koira kerkeäisi rauhoittua. Mutta ihmekös tuo, jos ollaan ihan vieraassa paikassa ja sitten on vielä huoli siitä, että nyt se matte jätti tänne yksin kokonaan, että vähän itkettää... Tuomari kommentoi tuosta kohtaa, että koira vinkui ja oli levoton, mutta ei kuitenkaan suhtautunut ohimenevään koiraan tai ihmisiin millään lailla agressiivisesti.
Aivan täydellisesti ei koe tottelevaisuusliikkeitten osalta mennyt, mutta pääasia että ilman suurempia mokia saatiin koe suoritettua kuitenkin ja se meni vielä läpikin. :) JEE! Kokeen suoritti sunnuntaina hyväksytysti yhteensä 6 koirakkoa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti